keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Stressilomalle.

Nyt taitaisi olla aikalisän paikka, totesi neuvola täti kun oli kuunnellut minua viitisen minuuttia. Annoin tulla kaiken mikä mieltä on painanut ja mielialaa madaltanut viime aikoina: parisuhdeongelmat, työstressi, raskaus. En viime viikolla juurikaan syönyt tai nukkunut, jos söin niin oksensin, jos nukuin niin todella huonosti. Tällä viikolla en ole ollut ihan niin huonossa jamassa, mutta henkinen puoli flippaa koska vain. Neuvolassa ovat jo hivenen huolissaan painostakin joka laskee tai pysyy samassa, saisi kuulema jo näillä viikoilla nousta. Onneksi verenpaineet, hemoglobiini ja vauvan asiat olivat hyvin. Jos aamulla on huono elämä niin soittelen lääkärille heti, perjantaiksi minulle on varattu aika jokatapauksessa. Saan varautua varmaan parin viikon sairaslomaan, muutamiin verikokeisiin ja mielenterveyspuolen lähetteeseen. Tällä kertaa on vain pakko myöntää etten pärjää yksin. Romahdus ei ole kaukana.

2 kommenttia:

  1. Olen tällainen taustaseurailija, mutta nyt täytyy ihan kunnolla kommentoida ja kiittää rehellisestä postauksesta. Olet rohkea, kun olet uskaltanut ottaa neuvolassa esille vaikeita asioita. Tästä on enää yksi tie ja se on ylöspäin, kun kerran apua on luvattu.
    Voimia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsemppauksesta! :)

    Suuntia on todellakin vain yksi ja sitä kohti tässä pitäisi koittaa alkaa tallustelemaan. Onneksi sain itseäni niskasta kiinni ja myönnettyä sekä itselleni, että muille ettei nyt mene hyvin. Tähän asti olen rimpuillut itseni väkisin yli elämän rytyistä ja stresseistä, yleensä vielä niin etteivät muut ole nähneet esiripun taakse minkään edes olevan viealla, mutta tällä kertaa ei vain enää kyennyt. Hyvä näin, tajuampahan minäkin joskus ottaa tarjolla olevan avun vastaan.

    VastaaPoista