tiistai 29. huhtikuuta 2014

11+11+11.

Oooo, kivaa kun ei ole pitkään aikaan ollut oikein mitään "blogitapahtumia". Kiitos haasteesta, Inka!

Haaste etenee seuraavalla tavalla

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle jolla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista
 

11 Faktaa minusta

1. Olen perusluonteeltani todella ailahtelevainen, tuuliviiriksikin on kutsuttu.
2. Elän tässä hetkessä ja kaiken pitäisi tapahtua heti. Ei jotain hyvää jos ei jotain huonoakin tässä ominaisuudessa.
3. En koskaan voi saada tarpeekseni teinityttömäisestä hulluttelusta vaikkei sitä varmaan aikuinen nainen saisikaan myöntää.
4. Sanon ääneen useita sellaisia asioita, joita kukaan muu ei uskaltaisi omasta elämästään tunnustaa.
5. Stressaan. Kaikesta. Ja siitä on opittava pois.
6. Stressaamiseni luultavasti johtuu tarpeestani kontrolloida ja pitää kaikki langat käsissäni - onhan se heti epämiellyttävää jos ei ehdikään puuttumaan joka asiaan.
7. Saan mielenrauhan parhaiten istuessani yksin laiturinnokassa, korkealla kalliolla, myrskyn lähestyessä, järjettömällä sateella, aamuauringon värjätessä maisemaa... Tätä voisi jatkaa loputtomiin. Otan kuitenkin liian harvoin sen luontohetken itselleni, pitäisköhän pistää asia päiväjärjestykseen ja kiivetä päivittäin vaikka katolle ihailemaan maisemia?
8. Olen todella saamaton kun sille päälle satun. Sen vuoksi minulla ei koskaan toimi mitkään ennaltasuunnitellut liikunta päiväkirjat tms., koska kaikessa saamattomuudessani olen myös mestari huijaamaan itseäni.
9. Arvostan ihan huimasti ihmisiä, jotka osaavat, uskaltavat, kehtaavat, ovat sinut itsensä ja tekemistensä kanssa ja näyttävät sen myös ulospäin. Minut luetaan yleensä tähän kategoriaan vaikken jotenkin tätä piirrettä itse itsessäni näekkään.
10. Kukaan ei koskaan usko minun olevan ujo. Eikä entinen pyhäkoulun vetäjä.
11. Minut saa nauramaan aivan hirveän helposti vaikka päiväni/viikkoni/kuukauteni olisi ollut miten perseestä tahansa. En ole tapamurjottaja, olen äksyilijä, joka on helppo piristää hetkellisesti. 

11 kysymystä haastajalta ja vastaukseni niihin

1. Millainen olisi täydellinen päiväsi?
Päivä jolloin en stressaisi, saisin asioita aikaiseksi, olisin iloinen ja minulla olisi hyvää seuraa. Voisin rehellisesti kehaista olevani kelpo äiti, vaimoke, ystävä ja ihminen ja nauttimaan myös itse omasta seurastani.  

2. Mitä kaikkea olet ehtinyt harrastaa elämäsi aikana?
Pianon- ja viulunsoittoa, taidekerhoa, 4H-kerhoa sekä lapsena, että ohjaajana, kokkikerhon ohjausta. Enempää ei sellaisia "oikeita" harrastuksia ole joihin olisin ihan paneutunut enemmälti. On nämä perushommat lukeminen, laulaminen, liikkuminen... Mutta nuoruusvuosien jälkeen olen pääosin vain ollut ja tehnyt sitä mikä hyvältä tuntuu.  

3. Mikä on mieli vuodenaikasi ja/tai sää?
Syksy ja kevät. Suuret muutokset. Luonnon kuihtuminen tai elpyminen. Vaikuttavat sääilmiöt.  

4. Oletko joutunut olemaan sairaalassa?
En muutoin kuin synnytysten tiimoilta.  

5. Mitä tekisit, jos saisit ison summan rahaa?
Maksaisin velkani vanhemmilleni, oman talolainan, remontoisin taloa, korjauttaisin autot ja loput tuuppaisin säästöön.  

6. Mikä kotisi kohta kaipaisi uutta ilmettä?
Ihan peruskorjausta vaatisi pesuhuone ja sauna, kun on vähän rempallaan, mutta ilmeen uudistamisen puolesta sanon, että paneelit hiiteen tai maalia pintaan. Täällä on kovin puisevaa..  

7. Kerro joku paheesi.
Kiroilu.  

8. Minkä ajattelet olevan kokonaishyvinvointisi salaisuus?
Hyvä mieli.  

9. Millainen lapsuutesi oli?
Varmaan melko perinteisen maalainen. Järkileikkejä, retkiä, kuria, töitä, itseopettelua, kalareissuja, ei liikaa kylillä luuhaamista, ilo tuli pienellä reissulla vaikka kaupunkiin, kun arki oli aina kotia tai mummolaa. Siis kaikinpuolin hyvä ja tervehenkinen?  

10. Mikä sai sinut aloittamaan blogin pitämisen?
Varmaan halu purkaa asiat sanoiksi. Muutaman vuoden takainen itsensä etsiskely.   

11. Lempiruokasi?
Nykyään olen ihan hulluna tomaattiin tuoreena, paistettuna, soseena... Nautajauheliha tai kana paistettuna pannulla tomaattisoseessa ja siihen kylkeen raejuustoa ja kasviksia on ehdottomasti yksi parhaista. Kunnon pihvi, nautaa mediumina.

11. Kysymystäni haasteen vastaanottajille

1. Mitä teet kun olet yksin kotona?
2. Jos saisit valita viikon loman yksin espanjassa tai viikonlopun lähikylpylässä perheen kanssa, kumman valitsisit?
3. Oletko optimisti, realisti vai pessimisti?
4. Osaatko havaita hyviä asioita muista ja kertoa sen heille?
5. Pesetkö hampaasi kaksi kertaa päivässä?
6. Mitä ajattelet seisoessasi peilin edessä?
7. Missä olet hyvä?
8. Jos saisit juuri nyt minkä vain esineen tahtoisit, mikä se olisi?
9. Teetkö koulutustasi vastaavaa työtä?
10. Mikä on suurin haaveesi koskien omaa elämääsi?
11. Pelkäätkö kuolemaa?

En seuraa yhtätoista blogia, mutta heitämpä tähän jokusen, jonka kirjoittaja voisi haasteeseen tarttua.

Kynnyksellä
Believe in yourself
Liian läski perhoseksi
Mday
Fitnesskissaa etsimässä :)

1 kommentti:

  1. Hups, katti kiittää haasteesta ja alkaa pureskelemaan vastauksia :)

    VastaaPoista