torstai 6. marraskuuta 2014

Ongelmien myöntämisen tärkeys.

Kun on tarpeeksi kipeä, sen on pakko vain tapahtua. Kun voimat eivät enää riitä kunnolla pieneen kävelylenkkiin, niin on pakko vain tajuta jotain. Kun huomaat olleesi kaksi viikkoa yhtä kyytiä kiukkuinen ja väsynyt vain siksi, että olet tehnyt aloittelijamaisia mokia treenin osalta, tulet pisteeseen jossa myönnät virheesi.

"Hei olen S ja olen rääkännyt itseäni."

Muutama minua rauhoittumaan toppuutellut ihminen sai kuulla tunnustuksen. Sen jälkeen on alkanut tulemaan kai järkeäkin päähän. Olen koettanut syödä paremmin ja liikkua rennommin. Olen rentoutunut ja venytellyt. Olen tehnyt salilla kevyttä treeniä ja antautunut jättämään potkunyrkkeilynkin väliin pari kertaa.

Nyt tuntuu, että voimat ovat palautuneet ja sitä myöten on tullut tilaa myös terveelle motivaatiolle itseni ruoskimisen sijaan.

Miten monta eri tietä treenatessa on käytävä läpi ennen kuin löytää sen kultaisen keskilinjan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti