sunnuntai 25. elokuuta 2013

"Mä en oo laihtunu yhtään" piippiippiip.

Joojoo ja höpöhöpö. Tässäpä eroa maaliskuun 2013 ja elokuun 2013 väliltä. Että loppuu se minunkin mussutus kun näitä kattelee, perzana.


torstai 22. elokuuta 2013

Syksy. My love.

Ihanaa, ilma raikastuu ja ehkä joskus alkaa vähän kuivaakkin. Ei enää ällön tunkkaisia kesäpäiviä vaan ihanan viileää syksyisempää ilmaa. Olen mitä ehdottomimmin syksyihmisiä ihan vaan sen vuoksi, kun luonto tekee niin järjettömän muutoksen kesäasusta riisuutuessaan. Luonto on jotenkin huumavimmillaan keväällä ja syksyllä, onhan talvessa ja kesässäkin puolensa, mutta olen välikausi-ihminen.

Saapuvan syksyn myötä olen saamassa varmaankin myös intoni liikkumiseen takaisin. Tällä viikolla on jo kuitenkin takana yksi lenkki ja yksi crossitreeni pitkän liikkumattomuuden (mitä nyt töissä liikun kaikki päivät ja koko ajan) jälkeen. Lenkille meinasin kuolla, kun miehen kanssa kriiseiltiin koko matka ja sain jonkun hengenahdistuksen, mutta äskeinen crossitreeni sai taas hyvän mielen hyrräämään. Josko sitä taas alkaa jaksamaan erilailla, kun ei tarvitse viimeisiä voimiaan myöten kuluttaa itseään helteessä työskennellen.

Meillä on kriiseilty nykyään tiuhaan tahtiin, joka vaikuttaa syömisiini ihan valtavasti. Ruoka ei vaan maistu tunti-, mahdollisesti päiväkausiin ja sitten nälän iskiessä saatan sortua kaikkeen sopimattomaan. Paino on edelleen ollut laskusuhdanteinen ja tästä varmaan saankin keppiä seuraavassa neuvolassa. Mutta minkäs teet jos ei vaan maistu ja aina syömisen jälkeen jää sressipallo kurkkuun pyörimään. Ajattelinkin, että jos koettaisin työntää stressaamiseen käyttämäni voimavarat vaikka tuohon syysliikuntaan, ehkä samalla aukeaisi parit tunnelukot.

Raskaus etenee muuten kaiketi ihan oikean ja esikoisen odotusajalta tutuksitulleen kaavan mukaisesti. Pikkuhiljaa olen alkanut tuntemaan liikkeitä ja jopa miestä on potkittu päähän (varmaan tuntuu siksi, kun ei ole niin paljoa vatsanpaitteitä kuin viime odotuksella) jokusia kertoja, kun on oikeaan aikaan painanut päänsä vatsalleni. Väsytä ei, yrjötä ei, mihinkään ei oikeastaan koske, leuka kukkii ja ummettaa. Samat on siis oireet kuin edellistä odottaessa. Seuraava neuvola jo vähän jännittää, kun viimeksi kaikki arvot olivat niin tautisen huonot ja painonputoaminen rajua. Tuskin paranemaan päin mikään on vaikka vähän väkisin olenkin koittanut jotain mussuttaa.

Ehkäpä se sressitaso laksee, kun saa parisuhteen taas uusiin uriin tai vanhat urat toimimaan ja sitä myöten voisi ruokakin alkaa taas maistumaan. Pakko koittaa vaan kaikki keinot ettei mene perhe päreiksi ja itse näivety surussaan. Suuntia on vain yksi.

Pakko vielä mainita, että keväällä tilaamani emp:n tuumaltaan 32 housut menivät ylös asti ja n. 10cm vajaa kiinni saamisesta eli ei ole pahakaan homma raskauden jälkeen. Olen kuitenkin jo aika turvonnut vatsan kohdalta. Myös toiset "nää ei mee mulle koskaan!!"-housut menivät ylös ja kiinni asti, jättivät kyllä mielettömät jenkat, mutta tietääpähän ettö niihin voi vielä mahtua!! JES!


torstai 15. elokuuta 2013

Tervehdys tautituvalta.

Niin se vain alkusyksyn vatsatauti tavoitti minutkin. Tätä ei olekkaan tapahtunut muutamaan vuoteen varsinkaan yrjötaudin merkeissä. Koko alkuviikon jatkunut etova ja veltto olo kulminoituivat eilen alkaneeseen oksentamiseen ja siitä seuraavaan sairaslomaan. Onneksi tauti ei ainakaan vielä ole kovin raju ja saan jopa pysymään ajoittain evästä sisälläkin etten nyt ihan kuukahda käsiin. Josko tämä tästä, kun malttaa pysyä levossa ja olla tarttumatta kotiaskareisiin vaikka niille olisi kerrankin hyvin aikaa. Tällä hetkellä tosin koko kroppa on niin kipeä viikonlopun riennoista, töissä rehkimisestä ja taudista ettei mieleen juuri tule aloittaa mitään koko kropalle osoitettua projektia. Varpaat ovat jotakuinkin ainoa paikka johon ei koske - sehän tekee jo 10 kohdetta!

Yllätyksekseni vaaka on ollut perin ystävällinen minua kohtaan ja jo ennen taudin tuloa heitti aamulukemat alle 85 kiloon takaisin. Päivitän tickerin kuitenkin vasta taudista kohentumisen jälkeen, että tilanne on luonnollinen.

Hurjuuksissani olen alkanut elvyttämään vaatekaappiani sekä mammarytkyjen, että tavallisten vaatteiden osalta. Olen kuitenkin ilmeisesti melko pahasti aikaani jäljessä, koska lätkin tilauksiin lukemat vanhasta muistista ja toivoin h&m:n XL-koon sopivan minulle edes hyvällä tahdolla. Paskat, sehän roikkuu kuin säkki! Ellokseltakin tilasin sujuvasti koon 46 housuja jotka ovat jo uutuuttaan ihan törkeitä pussihousuja! Positiivistahan tämä on, mutta miten tämä pää ei pysy perässä lainkaan? Muistan kuitenkin vielä selkeästi suurimman aikani jolloin käytin 48-50 vaatteita ja nyt "sujahdan" kokoon 44. Onneahan se tämäkin on, kun sen vain osaisi sisäistää! Pitääkin ihan piruuttaan kokeilla viime kesän työhousuja, niissä luulen sen tajunnan tason asustelevan. Tänä keväänä saamani numeroa pienemmät työhousut roikkuvat yhtä pahasti kuin viime kesän housut tänä keväänä. Huhhhh. Se on kumma, että peilistä silti katsoo sama mahtimamma, jolle ne viime kesän housut istuivat komeasti. Kaikki ajallaan, kai.

maanantai 5. elokuuta 2013

Lyhyt riemu ja odotuksen tuskaa.

No, kuten jo arvelinkin, 85kiloa ei ollut pitkä ilo. Tervetuloa raskausummetus, tervemenoa pienet lukemat vaa'alla. Saatana. Josko se pienelle tsemppauksella sieltä vielä löytyisi kertaalleen ennen kuin alkaa nousemaan kunnolla tuo paino...? Sitten voinkin heittää tuolla vaakalla jotain suohirviötä ja alkaa totuttelemaan ajatukseen, että paino tulee nousemaan jossain määrin melkeimpä väkisin. Jokin kipurajahan se siihenkin on itselleen asetettava, kunhan nyt näkee kykeneekö töitään tekemään vai meneekö saikkuiluksi.

Nythän pitäisi tietysti iloita raskaudestaan ja pyöristyvästä vartalostaan, mutta en vain pysty, vielä. Tällä hetkellä näytän vain ja ainostaan vatsan kohdalta lihoneelle ja turvonneelle muodottomalle teletapille tai muumimammalle. Muu kroppa on ikäänkuin pienentynyt ja vatsa sen kuin olla löllöttää tuossa missä ennenkin, on se muuttunut vähän erilaiseksi, kun itiö sitä työntää edeltään ulos- ja ylöspäin. Tällä hetkellä enimmäkseen vain ällöttää, kun sitä on näin "läskistynyt". Onneksi ei tarvitse odottaa useitakaan viikkoja, että pääsen esittelemään sellaista vauvamahan näköistä kumpua. Ostin jo muutamat mammafarkutkin jemmaan, kun kaikki, siis KAIKKI, housut tuntuvat epämiellyttäviltä ja epäsopivilta ja ties miltä muulta.

Liikunta on edelleen työ- ja kotikiireiden vuoksi aivan yhtä huonoissa kantimissa kuin ennenkin ja syömistäkin pitäisi harjoitella uudelleen. Joka toinen viikko olen lähes täysin ruokahaluton ja joka toinen viikko tuntuu siltä, että voisin alkaa syömään kanssaeläjien ruumiinosia jos olen ollut pari-kolme tuntia ilman ravintoa. Jos tätä saisi vähän tasattua niin olisi varmaan ihan hyvä.