perjantai 26. huhtikuuta 2013

Mä ja mä.

Mä taidankin tuntea itseni ainakin tänään ihan onnelliseksi ja onnistuneeksi yksilöksi. Paino oli aamulla 92,6 ja mittanauha näytti vyötärön kohdalta satasen kieppeitä. Ihan tarkkaa mittaa en nyt aamukankeudeltani saanut, mutta satasen alitus siinäkin asiassa alkaa kuitenkin olemaan jo ajankohtainen. Ihan oikeasti pitkästä aikaa kunnolla tuntuu ja näyttää itsestäkin siltä, että ollaanhan tässä nyt pienennytty ihan mukavasti. Ei pidä kirvestä kaivoon heittämähän vaikka välillä korpeaakin.



Sopelsin äsken keittiösaksilla etutukan kanssa. Tuskastuin vanhaan tussukkaan ja silpaisin sen poikki. Vaati kyllä useamman vilkaisun peiliin, että totuin taas uuteen kuontaloon. Olin jo puhelin kädessä kampaajaa tavoittelemassa, mutta peruin kuitenkin aikeeni.Kyllähän tää ny menee ihan hyvin! Ja varsinkin, kun viikon päästä minut tapaakin vain kypärä päässä viheraluetoimien parissa, niin mitäpä väliä vaikka sakset viuhuikin.


Viikonlopun ohjelmaan kuuluu pienet juhlat kevään alottajaisiksi, loman lopettajaisiksi ja vapun alustajaisiksi. V lähtee mummilaan pariksi yöksi, että me voidaan rauhassa kaveriporukalla saunoa ja rentoilla. Vappu ollaankin perheen kesken kotona ja toivotaan hyviä pihätyökelejä ja öyhyytetään grilliä simapullo kainalossa. Että näillä eväillä tuleviin aikoihin.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Heitteillejättö.

Ompas mennyt hiljaiseksi tämä blogi! Huhuu, missä on kirjoittaja?

Kirjoittaja on potenut jotain kevätbuumia ja ravannut heikkopäisenä korjauttamassa autoja, mylläämässä pihamaita, hoitamassa töiden alkuun liittyviä asioita, käyttänyt viime hetket lomastaan ystävien näkemiseen, suunnitellut viikonlopulle pieniä saunapirskeitä ja potenut edelleen sitä pirun vatsakipua ja koittanut välillä kai muistaa syödä hyvin ja liikkua sopivasti. Taisi jäädä parihaasteenkin viimeiset tulokset merkkaamatta, miehen osalta jopa mittaamatta. Ote alkaa ihan selkeästi lipsumaan. Onneksi ne työt alkaa ensi viikolla, niin ehtii miettimään jotain muutakin kuin projektia ja tekemättömiä töitä.

Hösseliä siis jälleen, sitähän tämä elämä vain tahtoo olla. Palaan asiaan kunhan saan hetken hengähdyksen sellaiseen aikaan, kun vielä järki kulkee; nyt ei nimittäin kulje.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hillittömät hiilarit ja liian korkea rima.

Joulun jälkeen päiväjärjestyksestä poishoidetut vatsanvääntämiset ovat palanneet. Siirryin tammikuun alulla laktoosittomaksi, ensin kokonaan ja sitten mahan rauhoituttua olen pyrkinyt käyttämään ainakin vähälaktoosisia tuotteita - satunnainen tavallisenkaan maidon käyttö ei ole aiheuttanut mitään ongelmia. Nyt mahaa vääntää taas lähes päivittäin vaikka olisinkin tietoisesti valinnut kaiken laktoosittomana. Olisin melkein valmis veikkaamaan ettei vatsani kestä enää kaikkea viljaa niinkuin ennen tai sitten tämä liittyy laihdutuksen myötä melko vähähiilariseksi muuttuneeseen ruokavalioon. Eilen söin makaroonilaatikkoa ja tänä aamuna väänti taas niin kipeästi hetken etten tiennyt miten päin olisin - vessaravitkin alkoivat samaan syssyyn. Söin äsken samaa lootaa ja nyt kipu alkoi vatsanpohjassa heti. Tähän liittyy myös usein sellainen paineentuntu vatsassa ja joskus vatsa turpoaa ihan potkupalloksi, mutta rauhoittuu närästyslääkkeellä monesti. Onko kroppa vain niin tottunut vähempiin hiilareihin ettei enää ota niitä vastaan? Toisaalta suklaa tai karkit ei aiheuta vatsanpuruja. Liitän pahimman kivun jollain tapaa runsaaseen määrään valkoista leipää ja makarooniin. Vehnäallergiaako? Jos tämä ei ala laktoosittomuuden tarkkailulla loppumaan niin pitänee seuraavaksi koittaa karsia enimmät vehnät pois ruokavaliosta ja katsoa minkälaisen tuloksen se antaa.

Ja sitten siihen korkean riman osuuteen. En tiedä olenko lopullisesti menettänyt järkeni, kun keksin aina vain uusia ja uusia tsempityksiä. Miehen kanssa on se parihaaste käynnissä ja sen tavoitehan minulla oli 91,9 kiloa ja päättymispäivä 18.5. Eilen keksittiin salikaverin kanssa, että molempien paino on 1.6. -3 kiloa ja siitä alempaan lähimpään tasakiloon. Siis minun tavoitteeni on 1.6. 90 kiloa. Pitäisiköhän sitä joskus keskittyä elämään ihan ilman näitä tsemppijaksoja ettei mene maku koko projektista. Muutenkin olen alkanut pohtimaan tavoitettani. -20 kiloa nykyisestä tuntuu aika hurjalle huomioonottaen ruumiinrakenteeni, en ole varmaan täysikasvuisena painanut koskaan alle 75 kiloa ja silti olin joskus aika kuikelo. Pitänee vaikka kymmenen kilon päässä jäädä vähän tarkastelemaan millaiseksi kroppa on muodostunut ja sitten miettiä taktiikkaa ja tavoitteita uudelleen. En kuitenkaan ota pulttia näistä, tavoitteethan luodaan vain omaa päätä ja motivointia varten, tähän vain olisi niin pirun helppoa jäädä koukkuun. Pelkäänkin muuttuvani hirveäksi natsiksi tavoitteeseen päästyäni, en varmaan anna itselleni lupaa syödä enää mitään ettei paino vain nouse. Miten näiden asioiden kanssa voi elää tasapainossa jos on pakko sressata ja suorittaa ja vähän lisää stressata?

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Nyt iski juoksuaika!

Minähän en ole koskaan ollut mikään juoksija, en edes hölkkääjä. Vähän kai viime kesänä jotain olen koittanut, mutten mitenkään säännöllisesti. Vuosi sitten keväällä kirmailin Cooperin jäällä hangenkuorilla 1490m ja viime syksynä soratiellä 1690m. Huonon puolellahan tuo jälempikin tulos on, mutta kuitenkin parantunut erittäin huonosta huonoksi. Meininki on tänäkin keväänä kyseinen suorite päästellä menemään ja tietysti suurin toivein taas edes pikkuruisen parannuksen suhteen. Nyt kun tiet alkaa sulamaan niin pitää alkaa reenaamaan kinttuja juoksukuntoon ja kunhan on kunnolla kuivaa suorittaa itse testi. Tulin juuri puolen tunnin mäkiseltä hölkkä-/kävelylenkiltä ja ihmeekseni totesin etten hengästynyt paljoakaan ja polvetkaan eivät niskotelleet vastaan lähimainkaan niin paljoa kuin ennen. Tämä valaa minuun uskoa paremmasta suoritumisesta Cooperissa. Melkein voisin taaperon nukkumaanmenon jälkeen käydä vielä vähän kirmailemassa, jäi tuosta niin hyvä mieli; tohonhan voi vaikka jäädä koukkuun.

Edit. Kävin juoksemassa ja ylitin itseni. Juostiin miehen kanssa tosi epävirallinen Cooper tossa mäessä ja tulos jäi 20m tuosta viime syksyn 1690 metristä, joka oli juostu tasamaalla ja ilman aiemmin samana päivänä tapahtuneita suoritteita. Silloin en kuitenkaan jaksanut hölkötellä koko aikaa vaan nytpä jaksoin koko 12 minuuttia. Eihän se ole pitkä aika useimmille, mutta minulle on varmaan elämäni pisin! Huippua! Kunhan tiet kuivaa, niin seuraa tasamaan Cooper, innolla odotan!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Valoisat yöt.

Kävin äsken nollailemassa viikonlopun vauhdikkaita tunnelmia kuuden kilometrin lenkillä. Lähdin vasta kahdeksan jälkeen ja viivyin vajaan tunnin retkelläni. Nautin aivan täysin siemauksin, kun lopultakin on valoisaa vielä taaperon nukkumaanmenoajan jälkeenkin. Kaunis kuunsirppi köllötteli sinertävänharmaalla pilvenhattaraisella taivaalla, viileä ilma tuntui raikkaalta ja keväänmerkkinä töyhtöhyypät kikattivat naapurin pellon poskessa. Olen aina ollut ihastunut kesäöihin, niiden valoisuuteen ja taianomaisuuteen; näköjään saman fiiliksen äärelle on mahdollista päästä jo nyt keväänkorvalla illan kajossa. Viikonloppu ja viikko on nyt käsitelty ja pää tuuletettu, tästä on hyvä suunnata uudelle viikolle. Ohjelmassa lienee niiden grammojen pudotusta mitä kävin vanhempien luota hakemassa; siellä en syö koskaan oikein, mutta kuitenkin olen koko ajan syömässä. Ärsyttävä paikkatapa. Mutta pitäähän sitä välillä olla kuin ei laihduttaisikaan, menee maku koko hommasta.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tilavuudesta.

Olen tullut tietoiseksi -kiitos Kiloklubin foorumin- eräästä hyvinkin merkittävästä asiasta painonpudotuksen tiellä. Olenhan aina tiennyt, että lihas painaa enemmän kuin läski, mutta en ole koskaan ajatellut sitä tilavuuden kannalta. Katsoin muutamia kuvia intterneetistä google-hakusanoilla "läski lihas tilavuus". Mielenkiintoista faktaa, etten sanoisi! Tämän innostama tsekkailinkin himppasen kriittisemmällä silmällä Kk:n edistymiskäyrää ja vanhoja kuvia -Minä-osiostakin yksi hyvä verrokkikuva löytyy- ja jouduin toteamaan, että ollaanhan sitä nyt pienempää naista vaikka muulle tuntuukin.

Liitän ihan vain huvin vuoksi tähän tuon edistymiskäyräni. Karua katsottavaa joiltain osin. Alkulukemat ja loppulukemat ovat lähes samoja, vaikka kroppa onkin ihan erilainen nyt kuin silloin; Maha se vain silti pysyy vaikka kaikki muut paikat kiintetyy. Heittelyt vyötärölukemassa johtuvat mittauspaikan vaihtamisesta (milloin navasta, milloin kaksi sormea yläpuolelta). Paino tekee tyylikästä hain hammasrivistöä, kun usein hyppää vaa'alla, mutta onnea on, että nuo viime aikojen huiput ovat vain megalomaanisia turvotuksia, kuten pääsiäiseltä. Muutenkin välillä on "vähän jäänyt" koko mittailu ja puntarointi, mutta näkee tuosta pääsuunnan.

Urani Kiloklubissa. Korkein huippu on loppuraskauden viimeinen kotipunnitus jonkinverran ennen synnytystä.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Outta my head.

Se ääni, joka päässäni on kuiskutellut minulle parisen vuotta, on muuttunut vain pieneksi kuiskaukseksi. Se ääni, joka sanoi etten voi laittaa tuota ja tuota ja tuota päälleni, kun näytän niissä lihavalta. Se ääni, joka sanoi etten voi mennä salille läskeineni hikoilemaan. Se ääni, joka sai minut nolostelemaan jopa perheeni ja parhaimpien ystävieni seurassa. Se ääni, jonka vuoksi olen kulkenut kaksi vuotta kuin sumussa. Olen repinyt itseni irti sen äänen nalkuttavien ja alentavien kommenttien köysistä, olen passittanut sen äänen nurkkaan häpeämään käytöstään ja karannut itse vapauteen. Varo ettei pahin vihollisesi asu omien korviesi välissä, sanotaan. Tiedän tasan tarkkaan mitä sillä tarkoitetaan. Olen teljennyt sen vihollisen taka-alalle ja alkanut lopultakin taas elää. Elän niinkuin haluan, elän niinkuin ennen. Uskomattoman vapauttavaa!


Tietyllä tapaa sitä on tullut riippuvaiseksi siitä typeryksestä joka ruikuttaa peilin edessä ja vaatekaapilla, mutta empäs kuitenkaan ajattele lähimainkaan joka päivä peilin edessä olevani läski ja etten voi mennä mihinkään. En enää jaksa hokea sitä samaa mantraa itselleni joka aamu ja olen ollut idiootti sitä milloinkaan hokiessani. Nyt olen kuitenkin vahingosta viisastunut ja vinkkaan peilikuvalle silmää hyvillä mielin. Voin nakata vaatekaapista jotain päälle, lähteä menemään ja vieläpä koen näyttäväni hyvältä. Tervetuloa takaisin itsevarmuuteni, sinua onkin odotettu!


Vasemman reunan tickeriin on päivitetty tämän aamun tulos 94,3 kiloa. Mahtava fiilis! 95 kilon haamuraja, joka oli niin nihkeässä saavuttaa, on nyt selätetty. Alaspäin siis matkani käy. Päivittelin parihaasteenkin tulokset. Mies ei ole ihan samassa veneessä, mutta ei se mitään; minua vartenhan tämä koko tsemppi taas pistettiin pystyyn. Mies on kuitenkin sinällään muotoisensa ja kesä on tuloillaan - sitten lähtee lisää mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Vaakamaniaa.

Olen ollut taas puntarin pauloissa pääsiäisen jälkeen. Ennen pääsiäistä vaaka vilautti alle 95 kiloa ja pääsiäisen syöpöttelyjen ja juopottelujen jälkeen paino on pyörinyt napakasti 96-97 kilossa. Ihan on ällöttänyt koko viikon. Olenkin sitten hypännyt vaakalla aamua iltaa voivottelemassa ja stressaamassa. Pitäisi heittää suohon koko puntari ja kaivella se sitten sieltä vaikkapa kerran kuukaudessa näytille - ei tulisi vouhkattua jokaikisen sadan gramman takia. Mikä ihme siinä on ettei sitä puntaria voi vain pitää piilossa edes paria viikkoa kerrallaan ja käydä sitten lukemassa hyviä tuloksia? Tyhmästä päästä kärsii koko akka.

Nyt kuitenkin hyviin uutisiin.

Eilen illalla vaaka näytti vielä niin lohduttomia lukemia kuin jotain 96 päällä. En ollut ajatellut käydä tänä aamuna ollenkaan vaakalla pettymässä, mutta kävimpä kuitenkin. 95,1 kiloa! HAH! Käänsin vaakan toiseen asentoon. 95,1 kiloa! Pakkohan se on uskoa. Oi onnea! Tästä on taas hyvä jatkaa taistoa.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Liiku!

Toissailtainen paha mieli on muisto vain. Otin niskalenkin asenteestani ja rääkkäsin alakulon itsestäni pihalle. Eilen konsteina oli 45min crossausta ja 100min vaunulenkkeilyä, tänään suuntasin tunniksi puntille. Huomenna taas odottaa lenkki. Kyllä se paha mieli liikkuessa hukkuu pois matkasta. Jos ei muuten huku, niin viimeistään kun huomaa lihasta löytyvän ja senttimitan numeroiden pienenevän pikkuhiljaa. Hyvä mieli voitti taas! Jes! Kyllä liikkuminen kannattaa aina, perkules.