torstai 26. syyskuuta 2013

Balanssi.

Eilinen psykologikäynti kantoi kaunista hedelmää, tasapainoa ja kokonaisuuden tunnetta. Olen jo useiden päivien ajan ollut paremmalla mielellä ja enemmän oman itseni oloinen, mutta eilisen käynnin jälkeen tunnuin jotenkin loksahtavan paikoilleni. Koko viikko on mennyt jokseenkin seuraavilla mielentiloilla. Olen kyennyt olemaan suorittamatta hulluna ja stressaamatta asioista, mutta kuitenkin löytänyt mielenkiinnon puuhastella kaikenlaista. Olen myös kyennyt pitkästä aikaa tuntemaan ja tunnistamaan tunteita sekoittamatta niitä toimintoihin. En ole enää mieleltäni se pleksikopissa pään ulkopuolella säilytettävä haamu, jonka varjona itse laahustan. Olen eheä, olen vakaa, olen aidosti iloinen, olen minä ja olen onnellinen siitä, että olen löytänyt itseni uudelleen.

En tietenkään voi alkaa leijumaan tämän hetken olotilalla liian korkealle, voinhan ensi viikolla olla taas ihan muissa maailmoissa. Nautin kuitenkin näistä hetkistä ja tästä tunteesta, että saan taas viettää aikaa itseni kanssa. Osaan olla pelkäämättä sitä mölliä joka olkapäilläni roikkui vielä jokin viikko sitten ja uskallan näin ollen jäädä oman pääni kanssa kaksin pelkäämättä liikaa miettimistä ja asioiden kohtaamista. Tärkäempänä pidän kuitenkin sitä, että olen seurassakin taas oma itseni, en vedä rävellysteatteria pystyyn esiripuksi enkä ole vaisu ja poissaoleva. Molemmat noista ovat kamalan raskaita ja väsyttäviä asioita jos viettää paljon aikaa seurassa ja tajuaa itsekkin olevansa jotain muuta kuin oma itsensä.

Toivon kaikille meille hyvää virettä näiden syksyistäkin syksyisempien päivien ohelle, pärjäillään.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Harrastukset.

"Itsensä huijaaminen, itsensä etsiminen, itsensä kehittäminen, itsensä mollaaminen, jatkuva laihduttaminen, huono äiteily, elämässä eksyminen, stressaaminen."

Tällaisen listan löysin harrastusten kohdalta profiilistani. Olempa ollutkin joko hirveän alakuloisella tai hirveän vitsikkäällä ja sarkastisella tuulella blogia luodessani. Jäin ihan itsekkin sanattomaksi tuon listan läpi luettuani. Ehkä itseni tuntien heitän peliin sen sarkasmi-kortin, mutta lienee puolet tuosta tottakin (eikös huonossakin huumorissa ole aina osa totuutta ainakin jos sitä viljelee itsestänsä?). Jopa nyt saisin itsestäni kaivettua iloluontoisemman harrastuskuvaelman. Pitääpä ottaa työn alle.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Boogie!

Mieliala on kohonnut kohisten, ihana olo! Olen pitkästä aikaa kunnolla oma itseni. Viikon aikana olo on kohentunut huomattavasti, tähän vaikutti positiivisesti siskon luona kyläily viikko sitten viikonloppuna. Siellä en ole vellonut ongelmieni kanssa, niin siellä asia ei myöskään roiku katonrajassa raskaana pilvenä niinkuin paikoissa joissa olen päänvaivojeni kanssa elänyt. Perjantaisen psykologikäynnin jälkeenkin olen ollut huomattavasti huojentuneempi ja paremmalla tuulella kuin aikoihin, vaikka siellä heitettiinkin tapetille mahdollisuus kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Se, että päänvaivani saisi jonkin oikean nimen selittäisi niin monta elämässäni tapahtunutta asiaa ettei siitä voi olla muuta kuin helpottunut. Onhan se iso asia ja vakava sairaus, mutta hoidettavissa. Ja jos oirekuvaus pitää paikkansa, olen kantanut sitä mukanani tietämättäni ainakin kymmenisen vuotta ja tähänkin asti selvinnyt omin avuin, lääkitykseelle en siis lähtisi vieläkään ellei tilanne pahene akuutisti. Tämä on kuitenkin myöhempien aikojen murhe, saa nähdä mitä mielenterveyspuolen lääkäri on asiasta mieltä. Pystypäin aion kuitenkin tilanteen kohdata. Ihanalle tuntuu tämäkin, kun on saanut voimansa, rohkeutensa ja selkärankansa takaisin.

Hyvän boogien myötä olen todellakin tarttunut uudestaan liikunnansyrjään kiinni. Joka päivä minusta ei ole liikkumaan, kun maha menee niin tiukaksi aina suoritusten jälkeen jopa pariksi päiväksi ja lanteiden liitokset sekä nivuset kipeentyvät ihan törkeän helposti. Olen kuitenkin ottanut ravakan liikunnan ohjelmistoon kolmisen kertaa viikossa ja tuntuu niin hyvältä! Kahvakuula pitää käsilihakset kunnossa ja sauvakävelyillä ja crossarilla saan sykettä peliin. Kiva olisi olla ihan kokonaisvaltaisen hyvässä kunnossa synnytyksen jälkeen, niin tie ei nousisi pystyyn heti alkuunsa rapakunnon vuoksi.

Ruokavalio on todellakin hakusessa, kun tulee syötyä kotona ollessa vähän liikaa. En ole kuitenkaan vielä ottanut klubia avuksi vaan suhtaudun rennosti, en kuitenkaan porsastele hirveästi. Painoa on tullut parisen kiloa lisää sairasloman aikaan, mutta tästä osa lienee nesteitä ja pakko kai loppukesällä romahtaneen painon on kompensoitua johonkin "normaaliin" lukemaan sen jälkeen kun ruoka alkaa maistumaan uudelleen. Nyt olen kuitenkin jo saanut voimani takaisin, joten seuraava pykälä olisi se viitseliäisyyden opettelu syömisen tarkkailun suhteen. Kun vain muistaisi ne kasvikset ja sanoisi miehelle ettei tuo kaupasta vaaleaa leipää eikä tehdä mitään ultimate-herkkuja, niinkuin lauantaista peltipizzaa jota on jäljellä vielä nytkin.

Masumyntti 20+6

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kuuhullu.

Muutama tunti unta pätkittäin sekavien unien saattelemana. Jos kääntäisi kylkeä, niin uni tulisi. Peitto pois, peitto päälle. Kipua kyljessä. Janottaa. En jaksa nousta. Puolisen tuntia unta ja sekavia unia. Taapero könyää viereen ja isänsä vie takaisin sänkyyn. Jos kääntäisi taas kylkeä. Ajatus toisen perään. Taas sitä kylkikipua, mikähän mulla on jumissa. Tekisi mieli mehua. Kännykällä facebookiin, on tullut viesti terapiatoverilta, sielunkumppanilta, ihmiseltä jota näemmä osaan ikävöidä. Kyljen kääntö ja peiton alle uuttuun. Kellon tarkastus 02.55. Vastaus fb-viestiin. Hetki aikaa selällään kyyneleet silmissä. Pakko nousta. Mehua ja tietokoneelle väsyttämään päätä kirjoittamisen muodossa. Ajatukset rullaa ihan hulluina, niinkuin ovat tehneet koko päivän syistä joita en ymmärrä. Kuukalenterin tarkastus. Täydenkuun yö. Siinä vastaus kaikkeen. Ärsyttää. Haluaisin nukkua, mutta kun ei niin ei. Ajatukset vetävät ihan hullua kieppiä. Ainahan nukun huonommin täysikuulla, mutta ei ennen kuitenkaan ole tarvinnut sängystä nousta. Onko heikennyt mentaalinen tila jotenkin kytkötkissä näihin muihin hulluustekijöihin?

perjantai 13. syyskuuta 2013

Lisää liikuntaa!

Nyt kun on kerran varmistettu, ettei missään ole mitään vikaa, niin voisin uudestaan koittaa päästä käsiksi liikunnallisen ihmisen elämäntapaan - siinähän se harrastuskin tulee samalla. Koko kesänhän olen ollut liikuntojen puolesta käytännössä kokonaan työpaikalla tapahtuneen rehkimisen helmoissa kiinni ja nyt kun sitä ei enää tapahdu, niin pitäisi varmaan pitää kuitenkin itsensä pelikunnossa. Eipähän sitten raskauden jälkeen tarvitse aloittaa pohjamudista tämän asian suhteen. Mitään liikuntasuunnitelmaa en sen enempiä aio väsäillä, pitää vaan löytää se mielenkiinto ja liikkumisen ilo uudelleen ja sitä kautta vakiuttaa tilanne.

Lajit joita ajattelin kannattaa ovat vanhat tutut kahvakuulalla hoidettu lihastreenaus, crosstrainerveivailu, kävely sauvoilla tai ilman tai vaunujen kanssa, pyöräilläkkin vielä ehtisin ennen luimia ja ilokseni muistin sen Youtube-pätkän "Kolmen mailin kävely jonkun naisen mukana"-sivuaskelhyppypotkuineen. Olisi tuolla myös tuo litteä vatsa, vahva selkä-dvd, mutta tähänastisten kokemusten perusteella sitä en vain saa jäämään ilolla mieleen. Noista lajeistahan suurinta osaa voin harrastaa raskauden loppuun asti, joskin ehkä tahtia pitää jossain vaiheessa hillitä. Mutta eikös pääasia ole, että tekee edes jotain?

Raskauden jälkeisestä liikunnasta mainitsen nyt sen verran, että JOS korkeammat voimat suovat ja itse olen siinä tilassa ja lapset helppoja ja isi pysyy lestissään, niin olen haaveillut kahdesta lajista normaalikuntoilujen lisäksi/sijalla, potkunyrkkeily ja jooga/pilates. Potkunyrkkeily voisi olla niin mun juttu, saisin aggreilla aina tarvittaessa ihan luvan perästä ja siinä olisi sellaista oikeaa tekemisen makua. Jooga ja pilates puolestaan ovat minulle melko vieraita juttuja. Jos haluan kehittää syvää lihaksistoani ja saada ryhtiäni paremmaksi samalla rentoutuen, niin kumpi on parempi? Nyt on siis aika kertoa mielipiteensä puolesta ja vastaan jos sellaisia on.

torstai 12. syyskuuta 2013

"Kuinka kuluu multa maanantai..."

Ja kaikki ne muut päivät? Alkaa olemaan lukkoonlyötyä, että mamma on nyt lopputyösuhteen ajan saikulla päävaivojen takia. Parasta se on näin, ainakin jos psykologi ja lääkärikin sen toteavat. Ei tähän konkurssiin kannata sitä työuupumusta lähteä enää uudestaan härkkäämään mukaan. En vain ymmärrä miten kulutan aikani tulevien neljän kuukauden ajan. Lukemishalut ovat kadonneet, ristikoista en pidä ja neuloa en osaa. Askartelukaan ei oikein ole mun juttu ja feississakaan ei oikein koko päiväänsä saa kulumaan mitenkään. Voi iskeä jossain välissä vähän tylsä elämä. Onneksi on olemassa kavereita pitkin lähiseutuja, sellaisiakin jotka eivät käy työssä. Ja ainahan voin ottaa pikamatkan vanhempien tilalle vaikka pihanharavointiin. Sitä ennen tosin pitäisi varmaan nylkätä oma pihamaansa.

Eilinen lääkärintutkimus soi minulle aikamoisen mielenrauhan. Kysymyksessä oli siis sisätutkimus sen varalta ettei kohdunsuulla olisi tapahtunut muutoksia. Ei ole, vaikka epäilinkin sitä kovasti. Eli normaali elämä, here i come. Mikään ei estä minua lenkkeilemästä tai vähän rehkimästä pihahommissa. Voisinkin kohta lähteä asentelemaan pihaa talviteloille, on jäänyt vähän hommat kesken tuolla pihoilla, kun on kesä ja syksy ollut sellaista myllerrystä ja väsymystä.

Rakenneultrassa kaikki oli mainiosti, terveenoloinen oletetusti tyttöpuolinen otus siellä pisti hanttiin päänmittoja otettaessa. Kaikki mitat täsmäsivät, la voisi olla oikeasti vaikka hivenen aiemminkin muttei sitä kuitenkaan lähdetty muuttamaan parin päivän vuoksi. Rauhallinen yksilö ainakin eilisen rankan päivän päätteeksi masussa tuntui olevan, mutta aikamoinen jääräpää, kun porautui vain piilompaan mitä hanakammin päätä koitettiin kuvata. Tämän perheen naisten remmiin soveltuva siis, on isi hädissään tällä menolla.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Vähän paremmat fiilikset.

Sairasloman alettua sain ruokahaluni takaisin. Myös yöunet ovat löytyneet uudelleen ja päänsärky kaikonnut. Ilmeisen voimakas enimmäkseen työperäinen stressi siis kyseessä. Nyt iskee vain hirveä pöhö ja turvotus, kun moneen viikkoon ei ole oikein syönyt, niin maha on kyllä aivan totaalisen jumissa. Kuituja kehiin siis ja lesekuppi naaman eteen aamuisin, sillä selätin jumitukset alkuraskaudessa.

Nyt kun olen kerran löytänyt ruokahaluina takaisin, niin seuraavaksi pitää alkaa kunnolla katsomaan mitä syö. Tähän asti olen mussuttanut kotiruokaa, leipää ja jogurttia/mehukeittoja. Eli ei tässä ihan hirveästi fiilaamista edes olisi. Kasvisten määrää lisäämällä saisin ruokavaliostani oikeinkin mallikelpoisen. Harkitsen kiloklubin apuna käyttämistä, mutta toisaalta, eihän tästä nyt niuhottaa tarvitse ja kuitenkin tiedän käytännössä miten pitäisi syödä. Katsellaan innostunko klubittamaan urakalla.

Tänään on mlt-puolella hoitajakokous ja sen jälkeen joku soittaa sieltä minulle ja varaillaan jutusteluaika. Jännittää. Nyt kun en ole ehtinyt stressaamaan työstä, omat asiat ovat päässeet paremmin lipumaan mieleen. Tunnen ison kylmän möllin kiipeävän selkää pitkin ylös, en vain uskalla ottaa sitä yksin vastaan, siinä möllissä on koko elämäni käsittelemättömät asiat tuloillaan ja tiedän, ettei siitä langanpäitä löydy omin avuin, joilla vyyhtiä voisin alkaa purkamaan.

Huomenna minulla on välitarkastus neuvolalääkärillä. Jostain sain ajatuksen ja vähän asiaa totesinkin, että paikat ovat lähteneet pehmeämään ja aukeamaan. Näillä viikoilla (huomenna 20+0) ei todellakaan hyvä juttu, mutta lääkärissä viisastutaan tästäkin. Huomenna on myös rakenneultra, jota en juurikaan enää edes jännitä; mylläyksestä päätellen kyseessä on ihan terve tapaus!

Maailma ei siis enää ole niin musta kuin viime viikolla, mutta olen todennut osaavani sulkea itseni todellisen tilanteen ulkopuolelle ja puhua omista asioistani kuin vieraan ihmisen tunnetiloista. Romahdus vaanii nurkan takana ja voi tulla milloin minkä takia vain. Ehkä välillä on ihan hyväkin romahtaa, kunhan vaan ei ole lopullista.

torstai 5. syyskuuta 2013

J-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-ä-!

Joulukuu 2011

Marraskuu 2011

Elokuu 2013, raskausviikko 18+3

Elokuu 2013
Ja sitä on vaan itse joku saatanan puusilmä, joka väittää ettei ole muuttunut pahimmista ajoista miksikään? Onkohan päässä pahastikkin vikaa??

Lomalla.

Lääkärin määräyksestä ensihätään 2,5 viikkoa sairauslomaa ja mielenterveyspuolelle juttelemaan. Siellä sitten katsotaan olenko kykenevä töihin vielä loppusyksystä tai tarvitsenko lääkitystä. Oman lääkärini ja minun mielestäni lääkitys lienee aiheeton, mutta eihän sillekkään mitään mahda jos mlt-puolen apulaisylilääkäri sen katsoo parhaaksi minulle. Nyt jo helpottaa hiukan, kun tietää, että työstressin saa hetkeksi nakata mielestään ja opetella vain elämään niinkuin muutkin normaalit kuolevaiset; siis syömään ja nukkumaan kuten ihmiset. Kuten arvelinkin ja neuvolassakin oli sanottu, painon ei olisi enää suotava laskea näin hallitsemattomasti kuin tähän asti. Pakkosyöttö päälle, lepoa ja mieleistä puuhaa kehiin. Näillä ohjeilla parempia päiviä kohti. Jos ensin saisin enimmän kuvotuksen katoamaan, niin sitten voisin koettaa ottaa kiloklubin ohjenuorat avuksi, että syöminen pysyisi riittävänä ja samalla edes sinnepäin järkiperäisenä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Stressilomalle.

Nyt taitaisi olla aikalisän paikka, totesi neuvola täti kun oli kuunnellut minua viitisen minuuttia. Annoin tulla kaiken mikä mieltä on painanut ja mielialaa madaltanut viime aikoina: parisuhdeongelmat, työstressi, raskaus. En viime viikolla juurikaan syönyt tai nukkunut, jos söin niin oksensin, jos nukuin niin todella huonosti. Tällä viikolla en ole ollut ihan niin huonossa jamassa, mutta henkinen puoli flippaa koska vain. Neuvolassa ovat jo hivenen huolissaan painostakin joka laskee tai pysyy samassa, saisi kuulema jo näillä viikoilla nousta. Onneksi verenpaineet, hemoglobiini ja vauvan asiat olivat hyvin. Jos aamulla on huono elämä niin soittelen lääkärille heti, perjantaiksi minulle on varattu aika jokatapauksessa. Saan varautua varmaan parin viikon sairaslomaan, muutamiin verikokeisiin ja mielenterveyspuolen lähetteeseen. Tällä kertaa on vain pakko myöntää etten pärjää yksin. Romahdus ei ole kaukana.