torstai 21. marraskuuta 2013

Pakollinen mahapäivitys ja pari muuta snapshottia.

Mynttinen 30+1.
Neiti 2,5v poseeraa.
Täällä meidän aamupuurot ja -kahvit keiteltiin 78h kestäneen sähköttömyyden aikana.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kaikki tiet vievat Roomaan.

Minulla on nuoresta tytöstä asti ollut taipumusta etiäisten näkemiseen - välillä vahvemmin, välillä heikommin. Muutenkin "minusta tuntuu"-fiilikset pitävät tosi usein paikkansa ihan ihmeellisissäkin asioissa. Suvussamme on molemmilla puolin taipumuksia jonkinsortin "kykyihin", verenseisauttajasta unennäkijöihin, taikavarvun käyttäjistä etiäiskykyisiin.

Tämä voi olla nyt ihan huuhaa-hömppää monen mielestä, mutta itseä jo pikkaisen jännittää. Olen useassa yhteydessä maininnut raskausviikot 34 ja 36 ja sellaisilla viikoilla syntyvät ennenaikaiset lapset. En ole laskenut milloin mulle itselleni koettaa kyseiset viikot. Näin myös jokunen yö sitten unen joissa synnytin 2500g painavan lapsen ennenaikaisena, mutta viikot jäivät pimentoon enkä niitäkään sitten valveillaollessa tutkinut. Toissayönä yönä valvoessani pohdin liputuspäiviä tai muita tärkeitä päiviä (V syntyi Eurooppapäivänä). Lasketusta seuraava olisi Runebergin päivä 5.2. ja lasketusta ensimmäinen edeltävä -ei-liputus, mutta hohdokkaampi päivä- joka tuli mieleen oli Uuden vuoden päivä.

Hassu juttu, että tässä eilen ynnäillessäni asioita yhteen totesin ensin vau.fi:n mukaan painoarvion olevan raskausviikolla 36. n. 2500g. Sen jälkeen totesin, että 36+0 raskausviikko koittaa 1.1.2014. Pitäisköhän lähtee synnytyssairaalan suunnille ilotulitusta katselemaan? Jännityksellä odotan, että mitä tuolloin tapahtuu, en usko tämän tulleen tyhjästä.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Jokainen lause jää ke...

..sken. Näin laulaa Maj Karman Kauniit Kuvat. Siis aivan uskomaton raskausdementia päällä. En muista mitään viimeisestä kahdesta viikosta, lauseet todellakin jäävät kesken, jätän tavaroita kaikkialle ja unohtelen hoitaa asioita, en osaa edes kirjoittaa näppäimistöllä sujuvasti normaaleja lauseita, kun ajatus katoaa kesken kirjoittelun. Ihan kauheaa, kun on ihan toistaitoinen.

Muuten on mennyt ihan mukavasti, kivut ovat ehkä hivenen hellittäneet pahimmista hetkistä, mutta kyllä vaan vieläkin jaksaa lanteiden seudulle koskea jatkuvasti. Eilen sain jopa itseni pienen pienelle kävelylle kylälle eikä hitaan tahdin ansiosta alkanut vatsaakaan kiristämään/vihlomaan. Olipa ihanaa kävellä, pitäiskö ottaa ihan tavaksi? Olen vain lehmääntynyt tänne sisätiloihin vähän liian antaumuksella, tulisi varmaan enemmän käveltyä kaverin kanssa, mutta meinaa nuo vierailijat olla aika harvassa täällä metsässä.

Mies voisi taas tuon vaa'an nakata johonkin piiloon, kun on mennyt puntarointi joka-aamuiseksi. Paino on nyt pari päivää ollut koholla, kun olen myöhäksi venyneellä iltaruoalla mussuttanut pitkästä aikaa riisiä. Rakas kroppa, kun sä olet niin herkkä turvotukselle, johtui se sitten mistä tahansa.

Otin lääkärin ohjeistuksesta vaarin ja pidän sokerimittauspäivän vaikkapa kerran viikkoon. Ei kai se huonoakaan tee ja tuleepa mittariakin käytettyä. Tämän aamun paastoarvo oli 4.6, eli ei näyttäisi kimpoilevan kaikista arveluista huolimatta.

Sikahyvänä ideana keksin tänään, että pers ei puudu koneella ollessa kun nappaa koneen syliin ja siirtyy sohvalle. Pitää alkaa kirjoittelemaan Avonin purkkilaskut, niin parempi, että pers kestää.

tiistai 5. marraskuuta 2013

RV 27+6 ja megamutanttininjakilpikonnafukushimavauva.

Kävimpä siellä synnytystapa-arviossa. Tai sinne olin omasta mielestäni menossa. Kyseessä olikin vain lapsen kokokontrolli ja viime viikkoisista kohdunkasvun hiipumistuloksista huolimatta lapsen painoarvio oli useita satoja grammoja yläkanttiin viikkoihin verraten (1510g, vastaa n. rv 30-31). Nuori naislääkäri ja nelissäkymmenin oleva kätilönainen -molemmat vähän paremmantuntuisia ihmisiä- nyt sitten päättivät, että minulla täytyy olla raskausdiabetes kokeen tuloksista huolimatta tai sitten sikiön suuren kasvun täytyy johtua lihavuudestani. Painoon on tullut ensimmäisen neuvolan jälkeen plussaa 50 gramman verran ja enää ei oikeastaan tarvitsisi tulla. Ei laihduttamaankaan käsketä, mutta diabeetikon ruokavalio voisi olla hyvä vaihtoehto ja sokereiden tarkkailu kotona, kun kerran vehje sitä varten on olemassa. Tällä hetkellä se ei siis riitä, että syön normaalia terveellistä kotiruokaa kasviksilla, vaan tässä pitäisi pistää ihan kovat piippuun ruokailun suhteen. Epäilivät, että minulla on ollut jo edellisessä raskaudessa raskausdiabetes, kun kerran lapsi oli syntyessään (41+3) 4385 gramman painoinen ja rasituskoetta ei tehty kuin kerran keskiraskaudessa ja silloin tulokset olivat nykyisen tapaan mainiot. Nykyäänhän V ei keiku ainakaan millään yläkäyrillä, vaan on tuommoinen pikkutsirpula sekä painon, että pituuden suhteen. Nyt sitten sainkin seuraavan painokontorolliajan (äidin vai sikiön??) joulukuulle ja vielä sen jälkeen pidetään synnytystapa-arvio ellei synnytystä päätetä käynnistää sikiön suuren koon vuoksi. Sikiön suuri koko ei voi olla geeneistä riippuvainen vaan ehdottomasti itseaiheutettua. "Eihän se niitä geenejä aina katso. Minunkin, sirorakenteisen ihmisen neljäs lapsi oli 4700g syntyessään vaikken ollutkaan lihava." sanoi se kätilö. Meinasin sanoa kauniista, että syöppä vaikka se luiseva perseesi seuraavaksi. Jäi ärsyttämään. Onneksi auto sentään meni katsastuksesta läpi ja V pysyi kerhokuvassa kiltisti, ettei päivä mennyt ihan kokonaan poskelleen.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Yksi suuri efelantti...

Kävely alkaa todellakin olemaan pikkuhiljaa aika poissuljettu asia. Varmaan voisi sellaisilla pienillä köpöttelylenkeillä käydä, mutta vauhtia ei uskalla pitää näköjään päällä lainkaan tai voikin sitten ihan vapaasti olla kipeä joka paikasta.

Eilen vein auton huoltoon kaupunkiin ja läksin itse jalkamiehenä aikaa tappamaan. Keskustaan on korjaamolta parisen kilometrin kävelymatka ja sen taittamisessa meni KOLME VARTTIA, kun piti pysähdellä tien varteen vatsaa pitelemään - siis aivan hirveää pistävää kipua ja kiristystä oikealla puolen vatsaa lantioluusta ylöspäin. Kävelyn seurauksena päälle lävähtikin pitemmän puoleinen harkkarisupistus, jonka vuoksi koko maha oli ihan kireä pallo. Vähän kahvia ja kävelyt puoleen matkaan takaisin päin ja sitten pääsin autokyydillä jatkamaan matkaa. Kipua riittikin sitten alavatsassa ja häpyliitoksessa koko illalle ja kaverien kanssa suoritetun iltakahvittelun jälkeen alkoi vielä supistellakkin jo vähän kipeästikkin. Onneksi loppuivat yön aikaan. Nyt jäljellä on tosi arkana oleva alavatsa ja kömpeä olemus, kun joka paikka on jotenkin jäykkänä ja kipeänä.

Pitääköhän mun hiipiä johonkin raskausvyökauppaan? Auttaisikohan se? Voisi edes pikkuisen yrittää kävellä jos se helpottaisi tuota mahan elämää. Tietysti vatsalihaksisto on venyneessä tilassa ja sektioarven (pystyviilto) kohdalta rikkikin, joten tätähän olisi pitänyt osata odottaa. Ärsyttää silti vähän. Voihan se myös olla, että jätän kuntoilut sitten kevättalvelle ja aloitan silloin uudelle innolla, en kuitenkaan tahtoisi olla mikään rampa sisäluikku koko loppuraskauttani.

Maha 27+0
Muutenhan kuulumiset raskauden suhteen olivat varsin mukavia neuvolakäynnillä muuten paitsi kohdunpohjankorkeuden mittaamisen osalta. Liian pieni mitta! Tällä mahalla? Onneksi ensi viikolla on aika KYS:lle synnytystapa-arvioon, niin josko nuo siellä tekisivät jotain painoarviota lapsesta ja ultraisivat muutenkin hyvin, ettei tarvitsisi murehtia.

Sokerirasituskokeenkin tulokset sain ja yllätyin iloisesti. Paasto 4.3 (5.3), 1h 7.0 (10,0), 2h 4.3 (8,6). Suluissa sallitun maksimi. Eli hyvin paukkuu paitsi liikkumisen ja kohdunkasvun osalta ja senkin kohdalla luotan väärään hälytykseen.