maanantai 30. joulukuuta 2013

Mahhoo 35+5.



Odotuksen olemus.

Tällä hetkellä ei tuntuisi kärsivällisyys piisaavan tämän odottamisen suhteen. Joka toinen minuutti ehdin ajattelemaan, että nyt kun se syntyis, niin olispa hyvä. Teen ihan tietoisesti kaikenlaisia rasittavia juttuja, että saisin aikaiseksi supistuksia. Viikonloppuna vaihdeltiin vähän järjestystä ja siivosin ihan apinan raivolla. Äsken tultiin ravakalta lenkiltä. Kohta voisin vähän nylkätä noita jalan kohtu-pisteitä.

On yhteensä tietenkin useita asioita mitkä lyhentävät kärsivällisyyttäni tässä asiassa, mutta tässä ne ensimmäisenä mieleen juolahtavat:

- Haluan jo nyytin syliin ja alkaa opettelemaan elämää nelihenkisenä perheenä.
- En halua synnyttää mitään jättivauvaa (tämä perustuu kahden viikon takaiseen 3kg painoarvioon).
- En halua käynnistettyä synnytystä.
- Haluan oman kroppani takaisin ja pystyä taas liikkumaan, olemaan ja elämään normaalisti.

Olen laittanut käytännössä katsoen kaiken valmiiksi ajatellen sekä laitokselle lähtöä, että kotiinpaluuta. Kassit ja nyssäkät on pakattu minulle ja molemmille lapsille. Vauvan sänky on pedattu ja muut vekottimet etsitty valmiusasemiin. Mies keittelee tuttipullot/tutit ja asentaa turvakaukalon autoon sillä aikaa, kun minä olen laitoksella käärön kanssa. Vain vauva puuttuu.



maanantai 23. joulukuuta 2013

Hirveästi kaikkea.

Viimeinen reilu viikko on pitänyt sisällään niin paljon kilometrejä, lahjoja, joulua, vauvahuolia, unettomuutta ja uneliaisuutta, että olo on tällä hetkellä rauhan laskeuduttua jopa melko euforinen vaikka ulkona on pimeää kuin säkissä, märkää kuin syksyllä ja liukasta kuin luistinradalla. Eilisen rauhoittumisen jälkeen olen nukkunut hirveän pitkät yöunet ja tussutellut tämän aamun karvatossuissa katsellen lastenohjelmia. Ihanaa!

En edes halua tietää kuinka paljon rapea ranskalaisemme on kerännyt kilometrejä mittariinsa viikon takaisen lauantain jälkeen. En jaksa ajatella kuinka monen sadan euron lahjukset ovat kulkeneet käsieni kautta minun toimiessani suvun välisenä logistiikkakeskuksena ja pyörittäessäni Avonin purkkishowta. En halua ajatella miten pahalta minusta tuntuisi jos kaikki olisi mennyt niin huonosti kuin olisi voinut mennä raskauden suhteen, reväytin nivuseni liukastuessa muttei siitä koitunut sen pidempää vaivaa, sikiön aivovirtaukset vaikuttivat liian vilkkaille joka kuitenkin johtui vain reippaasta liikkumisesta ultraushetkellä - vaati kuitenkin kontrollikäynnin, kuulin syntymäpainoarvioksi 7kiloa, mutta onneksi oli vikaa korvissa. En halua tietää miten ihmiset jotka siivoavat joka paikan lattiasta kattoon ja tekevät kaikki ruoat itse jaksavat enää aattona tehdä mitään muuta kuin nukkua.

Meillä on otettu pääsääntöisesti rennosti jouluvalmistelujen suhteen. Pikkaisen parempi perussiivous, ruoat aikalailla valmiina (kinkku tehdään itse ja muuta meillä ei niin kovin syödäkkään), painetta pois aattopäivältä tuomalla kuusi tupaan pari päivää etuajassa. Muu perheeni on vanhempieni luona viettämässä perinteistä, me käymme siellä joulupäivänä viettämässä aikaa. Nyt ei vaan riitä voimat tekemään muille kuin itselle, sosiaalisuuspojot on kulutettu menneen viikon aikana, olen jo väsynyt ja kipeä raskaudenkin vuoksi ja nukun yöni mieluiten omassa sängyssäni. Ihana lötköilypötköilyjoulu kotona mussujen kanssa glögiä maistellen ja lahjoja rapistellen, mukava kuitenkin nähdä perhettäkin joulupäivän merkeissä.

Uhmis on täynnä odotusta. Se vainuaa meistä sen pienen joulustressin sirkaman ja täyttyy odotuksella. niitä rapisevia pusseja siirtyy peräkontista toiseen, järjetön lihamälli on laitettu uuniin ja kuuseen ripusteltu palloja, kaikkea ihmeellistä tapahtuu. Tämä odotus purkautuu malttamattomuutena, ratkutuksena ja kiukutteluna, onneksi hetkittäin saamme myös avuliaan ja iloisen lapsemme takaisin räyhähengen kourista ja saamme nauttia naurunrätkätyksestä, puheenpulputuksesta ja useista märistä suukoista.

Toivotan kaikille lukijoilleni ja satunnaisille tänne eksyjille mitä ihaninta ja rauhallisinta joulunaikaa!

perjantai 13. joulukuuta 2013

33+2 ja helvetillinen väsymyksen, närästyksen ja kiukutuksen kurimus.

Ei kiinnosta! En jaksa! Ei huvita! Ja puglutkin on suussa! Saatana.

Nyt varmaan pitäis vain malttaa nukkua ja kölliä, mutta mitenkähän sekään on mahdollista tuon tiiti-ipanan kanssa joka käyttää minua trampoliinina heti tilaisuuden tullen. Sitäpaitsi pitkällään ollessa se närästys pahenee merkittävästi ja kurkun valtaa sellainen kylmä tunne. Hirveästi olisi tekemättömiä asioita. Pitäisi koko ajan siivota, laittaa ruokaa, paketoida (tätä ei luojan kiitos voi edes tehdä taaperon läsnäollessa), pestä, lenkkeillä, touhuta ja tussuttaa. Empä viitsi. Kiukuttaakin niin saamaristi kaikki. Muistelen tunnistavani tämän tunteen esikoisen odotusajoilta, mutta en yhtään muista tuliko se jotenkin tiestyssä vaiheessa ennen synnytystä ja seurasiko tätä vielä joku puhdikkaampi kausi. Toivotaan, vielä olisi tekemättömiä asioita vaikka millä mitalla, siis sellaisia ihan oikeita ja tarpeellisiakin.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pitäis ja pitäis.

Voi rähmäkäpälä ja muut vetkuttimet. Miten ihminen voikin keksiä sen tuhat tekosyytä miksei voi liikkua ja miksi ei ehdi syömään kunnolla? Täällä on tapahtunut mahdoton repsahdus. Pitkääkin pitempi syksy ja siihen ajoittunut kivulias kohdunkasvukausi veivät inspiraation kävelystä kokonaan ja nyt sitä ei näy enää missään. Kahvipöydässkäin käy sellainen trafiikki ettei tule paljoa mietittyä mitä suuaukostaan sisään työntää. Selittelen itselleni: Aloitan sitten taas kuntoilun ja kunnolla syömisen kun vauva syntyy. Sitten ostan ne suksetkin joita olen ostanut jo kolme vuotta. Eihän noita kiloja nyt edelleenkään ole mitenkään räjähdysmäisesti tullut, mutta aika tammikuun loppuun (pahimmillaan helmikuun puoleenväliin) on vielä pitkä ja siinä ehtii kerätä kilon jos toisenkin. Nyt pitäisi terästäytyä ja todenteolla, kun vain saisi aikaiseksi. Ei niitä kiloja raskauden jälkeenkään ihan huvikseen pudottele. Vaaka on ollut sisätiloissa, mutta siinä ei ole tullut nyt hönnättyä koko aikaa. Turhautuisin vain, ei siitä mitään inspiraatiota kumpua sen enempää kuin ennenkään. Turvotukset ottavat valtaa ja nostavat osaltaan kyllä painoa jonkunverran, mutta ei nyt silti tarvitsisi elää kuin sika ruiskukkahalmeessa. Pöh.