tiistai 23. joulukuuta 2014

Nuoren Sarallen joulu.

En ollut koko aikuisiälläni nauttinut joulusta niinkuin lapsena ja teinityttönä. Vietin joulua vain koska niin kuului tehdä, kuljin ostamassa kaikille lahjoja vain kun kaikki muutkin kulkivat, tein välttävän joulukattauksen vain siksi että se kuului asiaan. En voi sanoa inhonneeni joulua, mutta ei nuoren aikuisuuteni tuntemukset paljoa siitäkään poikenneet. Turhuuksien juhla, sanoin. Olisin mieluiten istunut lähikuppilassa pienessä oluthuurussa viettämässä aikaa muiden nuorten ja yksinäisten aikuisten kanssa ainaisen perhejoulun sijaan. Olen kuitenkin aina ollut kovasti perinteiden vaalimisen puolella ja joka vuosi löysin itseni istumassa lapsuudenkotini kukkakankaiselta sohvalta avaamassa paketteja joita lähisuvun pukit kuitenkin vielä jaksoivat antaa aikuisellekkin ihmiselle. Tietyllä tavalla kaipaan tuota muutaman vuoden jaksoa elämässäni. Lapsuus oli ohitse ja oli jo aika ottaa vähän vastuuta järjestelyistäkin. Itsellä ei ollut vielä perhettä ja lapsuudenperheen kanssa tuli vietettyä aikaa vähenevässä määrin elämän kuljetellessa kohti itsenäistä elämää. Ne olivat jouluja jolloin kokoonnuimme yhteen pitkästä aikaa päiviksi. Ne olivat jouluja jolloin muisteltiin lapsuutta ja pohdittiin tulevaa. Joulut olivat omalla tavallaan rentoja, kun kukaan ei uskonut pukkiin ja kaikki saivat näinollen puhua ja olla juuri niinkuin itse halusivat ilman pelkoa salaisuuksien paljastamisesta. Noina jouluina alkoholia meni enemmän kuin lapsuuden jouluina tai enemmän kuin nykyjouluina jolloin meilläkin on jo omia lapsia. Joulut kulkivat aina samalla kaavalla vaikka kokoonpanossa tapahtuikin pientä hienosäätöä minun ja isosiskoni poikaystävien osalta. Aattoaamu aloitettiin riisipuurolla ja työnjaolle. Äiti otti yleisimmin haltuunsa keittiön ja alkoi stressaamaan laatikoiden, kinkkukastikkeen, salaattien ja muiden ruokien valmistuksesta ja siitä kuinka hän joutuu tänäkin vuonna tekemään kaiken yksin. Isä otti hommakseen kalojen savustamisen, kinkun kuorruttamisen, graavikalan siivuttamisen, kuusen tupaan tuomisen ja yleisen viihdyttämisen. Minun ja siskoni hommiksi jäi siivouksen loppuun saattaminen, keittiössä auttelu ja kuusen koristelu. Joka vuosi jaksettiin käydä perheen kesken samat keskustelut ja kinat, joka vuosi joku suuttui samasta aiheesta, joka vuosi tuntui tulevan kiire ja stressi. Iltapäivällä joulusaunassa stressi ja kiire kuitenkin unohtuivat. Koko joulunalusajan painolasti putosi harteilta lämpimien löylyjen myötä. Saunassa tiesi sen ettei enää olisi kuin mukavia osa-alueita joulusta jäljellä. Saunasta siirryttiin ruokapöytään jossa oli joka vuosi samat tarjottavat, äidin valmistamat laatikot, isän kalat, salaatteja, juustoja, viiniä ja olutta. Muistelenkin lämmöllä miten hienolle jouluruoat maistuivat silloin kun muuten eli opiskelijana makaroonin ja tonnikalan turvin. Olut oli lähes ainut lähes ainoa elementti, joka jouluruokapöydässä ja arjessani olivat yhteydessä toisiinsa - Joulupöydässä tosin huomattavasti pienemmässä määrin. Ruokapöydässä istuttiin pitkään ja juteltiin mukavia, nautittiin rauhasta ja ruoasta. Kun kaikki olivat todenneet syöneensä liikaa siirryttiin jakamaan lahjat, jotka olimme siskoni kanssa laittaneet esille kuusen alle vanhempieni saunoessa. Lahjojen saaminen aikuisenakin oli ihanaa. Se oli se hetki jona palasin suoraan lapsuuteni jouluihin ja samaan innostukseen jota silloin koin. Joka vuosi lahjaksi tuli useita ihania tavaroita nuoren ihmisen omaan kotiin ja elämään. Joskus lahjoja sai yhteiseksi poikaystävän kanssa. Anopit ja kälyt muistivat paketeille, joskus jopa siskoni anoppi. Parhaita lahjoja olivat ehdottomasti mysteerilahjat joitten tiesi olevan mieleisiä, nämä tulivat yleensä siskoltani. Hän osasi salata hankintansa, ei varmaan koskaan kysynyt mitä haluaisin ja silti tiesi aina mikä minulle on mieleistä. Lahjojen avaamisen jälkeen istuimme juttelemassa olohuoneessa joskus pitkäänkin, poltimme kynttilää edesmenneille sukulaisille. Haudoilla emme käyneet lapsuusvuosieni jälkeen varmaan koskaan, koska henget näkevät kyllä kynttilän pihastakin. Illan pidetessä isä ja äiti menivät nukkumaan nuorison -ketä siihen milloinkin kuului- jäädessä pelaamaan jotain joululahjaksi saatua peliä. Valvoimme ilakoiden joskus aamuyöllekkin saakka kynttilöiden loisteessa ja suunnittelimme samalla seuraavan päivän ja illan ohjelmaa. Tuo muutama nuoren aikuisuuden vuosi oli kokonaisuuteni omanlaisensa jakso elämässäni, jonka aikaset joulut kertovat itsenäistymisestä, lapsuudenperheen tärkeydestä, kasvamisesta, yhteenkuuluvuudesta ja kuitenkin osaltaan kapinasta ja halusta elää omaa elämää. Noilla jouluilla on ilmeisesti ollut kuitenkin suuri merkitys siinä minkälaista jouluperinnettä alan nyt itsenäisenä lapset tehneenä aikuisena pitämään yllä. Löydän monia yhtäläisyyksiä nykyjouluistani verraten noihin väliaikakauden jouluihin - Jännä vain huomata, että joissakin asioissa palaan edelleen suoraan lapsuuteni jouluihin omien lapsieni kautta, joissain asioissa huomaan olevani kuin ilmetty äitini ja kantavani samaa vastuuta mitä hänkin kantoi aikanaan yhteisen joulun järjestämisestä ja joissain asioissa voisin olla vieläkin tuo sama nuori aikuinen, joka istuisi mieluummin lähikapakassa kuin osallistuisi minkään muunlaisen joulun järjestämiseen. 

Paras joululahja.

Vain hyvällä menestyksellä olen pitänyt tahattoman tauon liikunnasta ja syömisistä nipottamisessa. Paino on jo viikon ollut alle 85kg ja nyt jo 100g vaille 84kg. Voi tätä ilon ja onnen päivää!! Plikka on pienempi kuin n. viiteen vuoteen. Jos 75kg:n tavoitepainossa on tarkoitus olla kolmikymppisillä, niin tämähän ei tee tiukkakaan - aikaa on nimittäin se 1 vuosi ja 7 kuukautta. Pudotusta pitäisi siis tulla puolisen kiloa kuussa ja kaikki tavoitepainosta suurempi miinus on vain plussaa. Ehkä mulla on mahdollisuudet mun unelmavartaloon. Sitä tulee koristamaan raskausarvilla raidoitettu masu ja löysä mahanahka, mutta ne vain kertovat elämästä. Hipihipihipi, innostuttaa.

231214
Toinen paras joululahja tulee olemaan lasten joulu. Nyt jo ihan liikuttaa. Olen ollut ihan intopinkeänä paketoimassa pikkuakkojen lahjoja ja kummityttösten puketteja. Tänään tuodaan tupaan kuusi, jota esikoisen kanssa päästäänkin koristelemaan ja huomenna on perinteiset jouluhommat edessä. Totta kai odotan myös sitä rauhallista tunnelmaa minkä aikuinen saa joulusaunasta ja -ruoasta, mutta eniten haluan nähdä lasten riemun pukin tullessa ja pakettimeren vallatessa olohuoneen. Olen kuunnellut joululauluja tippa linssissä ja muistellut lapsuuteni jouluja. Vanha herkkis, sitä se vanhemmuus teettää.

Ihanaa joulua kaikille!! Olkaa kiltisti ja nauttikaa joulusta! Puspus.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Missä mennään?

Kiirettä pitää, kiirettä pitää..

Projekti on ollut muutaman viikon kiireitten vuoksi katkolla. Tosin katkoa edelsikin kyllä niin hirveä boosti sekä syömisen, että kuntoilun osalta ettei ollut mikään ihme tämä suvannon ilmeneminen. Paino on pysynyt samassa. Tai ei siinä samassa, missä se alimmillaan kävi (84,7kg), mutta eipä tuo nyt paljoa heitäkään (tänä aamuna 85,4kg). Maha tuntuu roikkuvan taas hirveänä löllönä, josko sieltä on tulossa joku kutistumisen ihme, niitä nämä löllööntymiset mulla edistävät.

Nyt en osaa tässä lastenohjelmien pilpatuksessa kirjoittaa enempää. Kunhan vain kävin ilmoittamassa, että elossa ollaan.