perjantai 1. maaliskuuta 2013

Unta taaperolle.

Meidän taapero se jaksaa herätä ajoissa, kuten aiemmassa tekstissä mainitsinkin. Tänä aamuna tyttö alkoi huutelemaan klo 5.10 ja me ei oltu isännän kanssa alettu vielä edes harkitsemaan nousemista. Sain kuitenkin lapsen tainnutettua uudelleen uskottelemalla, että nyt on ihan yö ja pitää nukkua. Lopulta hän heräsi sitten vähän ennen kuutta. Mitenkähän, kun alkaa valaistumaan kesän myötä - meillä herätään sitten varmaan kolmen tietämillä.

Nukkumaan lapsi viedään klo 20, joskus aiemminkin jos on ihan selkeästi väsynyt, joskus voi mennä hitu myöhempään jos on vielä liian villi menemään sänkyyn. Joka aamu tyttö vain ponkaisee ylös aiemmin. Päiväunet eivät kestä monasti tuntiakaan joten kyse ei voi olla liiallisesta unen määrästä päivisin.

Nukkumaanmenoaikaa en mielelläni enää myöhästyttäisi, koska ollaan miehenkin kanssa aamuvirkkuja eli ollaan ajoissa (klo 21 jälkeen) vuoteessa. Pitäisin sen illan viimeisen tunnin mielelläni omaa aikaa ja muutenkin minusta lapselle sopiva nukkumaanmenoaika on vielä alakouluiässäkin ihan viimeistään iltayhdeksältä.

Tyttönen nukkuu siis n. 10 tuntia vuorokaudessa. Kuinka paljon teidän parivuotiaat nukkuvat päivässä? Ehkä meidän tytöllä on vain pienempi unentarve ja sama aamuvirkkuilugeeni kuin vanhemmillaankin.

4 kommenttia:

  1. Moi! Mä todella haluaisin lukea sun blogia, mutta tuo fontti on todella hankalalukuista ja lähinnä tekee vaan pään kipeäksi :(

    Ihan vaan vinkkinä,

    Pumpuli xxx

    VastaaPoista
  2. Tämän fonttiasian huomasinkin, kun kävin ystävän koneella tätä katselemassa. Omalla koneella fontti on hyvää ja terävää, hänen koneellaan suttua jossa puuttui kirjaimista paloja. Pistetään tämän päivän ohjelmaan fontinvaihto ;)

    VastaaPoista
  3. No nytpänäyttää hyvältä, kannatti ;) kiva blogi!

    VastaaPoista