Projekti.

Projektistaan kirjoittaa nuoruutensa ja nuoren aikuisuutensa huonon itsetunnon ja elämäntilanteiden mukaan aaltoliikettä tekevän painon kanssa paininut äiti-ihminen. Kahden lapsen äitiyden mukanaan tuoma armollisuus oma kroppaa kohtaan on kuitenkin kohottanut itsetuntoa huimasti ja enää ei ole niin justiinsa jos tuo tuossa roikkuu tai tämä on vähän venynyt. Viihdyn suhtlailla nahoissani ja osaan peilin edessä löytyy itsestäni niitä hyviäkin puolia. Painoa olen vuoroin ollut pudottamatta kokonaan, pudottanut laiskasta, vähän reippaammin tai ylisuorituksen kautta. Missä menee se kultainen keskitie pakkomielteen ja kevyen kenttälorvailun välillä? Kevyttä minusta ei tule koskaan ruumiinrakenteeni ansiosta, haaveena on kuitenkin mahtua vaatekokoon 40. Sitä tavoitellessa on hyvää aikaa kirjoittaa ylös tuntoja ja kokemuksia matkan varrelta.

Etappi 1 - Elämää ensimmäisen raskauden jälkeen. Kirjoitettu silloin tällöin elämän virratessa.

Läskiä. Läskiä kaikkialla. Se on se todellisuus johon heräsin toivuttuani sektiosta ja opittuani taas ajattelemaan jotain muuta kuin pientä vauvaani. Olin turvottanut itseäni erioikeuksilla ruokailun suhteen ja kyllästynyt lenkkeilyyn koska raskausmahaa vihloi aina kävellessä.

Saamaton kun olen, niin aikaahan siinä meni että asiaan sen enempää paneuduin - eihän minua liikakilot ole ennenkään haitanneet mitenkään vietävästi; silloin niitä vain sattui olemaan 20 vähemmän, silloinkin 20 liikaa. Raskauden jälkeen painoin vähän rapiat 110 kiloa. Minua ei kiinnostanut lenkkeillä vaunujen kanssa tai ilman. Minua ei kiinnostanut oikein mikään. Olla möllötin vain ja jatkoin erioikeuksien suomista itselleni. Elin jossain sumussa, ehkä olin masentunutkin. Talvi oli pitkä ja vaikea; ensimmäinen talveni äitinä, ensimmäinen talveni ilman työtä, ensimmäinen talveni pääosin yksin keskellä metsää sijaitsevassa talossa.

Keväällä 2012 tartuin härkää sarvista ja hyppäsin lopultakin sen sijoituksessa olevan crosstrainerin selkään, joka minua oli olohuoneen nurkasta möllöttänyt lähes koko raskausajan. Kunto alkoi koheta heti ja sen myötä lenkkeilykin alkoi kiinnostaa uudestaan.Sain juuri minulle sopivan työpaikan viheraluehoitajana - rehkimistä, ihan oikeaa työtä, peruskuntoa kohentavaa hikoilua päivästä toiseen. Myös sosiaaliselta kannalta ajateltuna työ oli mitä optimaalisin; eihän minusta olisi ollut mihinkään ihmisläheiseen työhön kaiken sen kotona ähöttämisen jälkeen. Onnea siis oli työ jossa ei tarvinnut olla tekohymy naamalla päivästä toiseen tai paapoa ketään, sai kiroilla ihan rauhassa takkuilevan siimaleikkurin kanssa, sai avautua työkavereilleen silloin kun sille tuntui.

Painoa putosi kesän aikaan reilut kymmenen kiloa vaikken enää työpäivän jälkeen jaksanutkaan edes ajatella liikuntaa tai kunnon kohottamista. Töitten loppumisen jälkeen marraskuussa lenkkeilydraivi iski päälle, myös crosstrainer koukutti. Kesällä painonpudotuksen aloittanut ystäväni on mitä parhainta lenkkiseuraa, tulee terapiat samaan syssyyn molemmille. Kohta selätetty talvi kului vaihtelevalla motivaatiolla, mikä on lienee laihduttaessa normaalia - luojan kiitos olen kuitenkin saanut huomata, että mikä on joskus mennyt ylös, on mahdollista saada myös alas.

Helmikuun -13 lopulla paino seikkaili 95-97 kilossa. Olin muutaman kilon päässä siitä, mistä ennen raskautta koitin päästä jotenkin liikkeelle. Uusi buumi alkoi kevään myötä - lenkkeilykärpänen puraisi jälleen ja crosstrainer alkoi houkutella, salillakin tuli käytyä. Toukokuun alussa töiden alkaessa jäivät enimmät lenkkeilyt ja saleilut raskaan työn ja runsaiden ylitöiden jalkoihin. Kesäkuun alkuun mennessä paino oli kuitenkin vajonnut 90 kiloon ja tällaisia lukemiahan ei ollut nähty sitten edellisen raskauden. Uusi raskaus kuitenkin kolkutti ovea ja nyt on tavoitetta kerrakseen pitää paino kohtuullisissa lukemissa. Heinäkuun alulla vaaka näyttää 89 kilon tietämiä, jos pitäisi raskauden kipurajana vaikka sen alle satasen niin siihen mahtuu vielä joku kilo äkkiturvotustakin juokkoon.

Kävin alkusyksystä läpi melko rankan stressijakson, se piti sisällään mm. kolme viikkoa lähes syömätöntä ja unetonta aikaa. Kesä oli kokonaisuudessaan aikamoinen härdelli kaikkine sutkauksineen ja ongelmineen ja syksyllä homma lävähti käsiin niin, että jouduin töistäni sairaslomalla. Paino oli pudonnut 84 kiloon humahtamalla, epätervellisellä tavalla. Olin kuin haamu huonoine veriarvoineni ja väsyneenä. En nauranut, en jutellut entiseen malliin. Näin jälkikäteen ajateltuna en edes muista loppukesästä ja alkusyksystä juuri mitään, tuossa ajassa ei ole mitään tarttumapintaa. Sairaslomalle päästyäni aloin taas elpymään entiseen tilaani mielenterveysneuvojakäyntien, oman ajan ja levon avulla. Painokin alkoi taas nousemaan, ensin terveellisiin lukemiin, ja vähän ylikin. En juurikaan lenkkeillyt järkyttävien liitoskipujen takia ja en ottanut stressiä syömisistäkään. En kuitenkaan antanut itseni repsahtaa ihan tyystin ja painoa kertyi raskautumispainosta "vain" n. 10 kiloa, siitä mitä alimmillaan painoin 18 kiloa. Raskauden viimeisinä päivinä aamun nakkepaino oli siinä 102 kiloa tietämillä.

Etappi 2 - Elämää toisen raskauden jälkeen. Kirjoitettu silloin tällöin elämän virratessa.

"Toinen raskaus on nyt taputeltu. Synnytyksestä on viikko ja yksi päivä. Mieli kaipaa jo lenkkeilemään ja crossaamaan, mutta tikatut repeämät hillitsevät mieltäni vielä toistaiseksi. Paino on pudonnut  95 kiloon ja osa kropasta näkyy olevan vielä aika turvoksissa eli odotan nesteitä vielä lähteäväksi. Imetän osittain ja sekin tulee varmaan osaltaan pudottamaan painoa. Innolla odotan lukemia viikon päästä. Vyötärön mitta on tällä hetkellä 110,5 cm ja kaikkiin housuihin tuntuu olevan liian pitkä matka. Nyt kun pääsen uuden elämän syrjään kiinni ja saan liikunnan muljautettua sulavasti rutiineihin, niin hyvä tästä tulee." Näin kirjoitin raskauden jälkeen. Ja näinhän siinä kävi.

Paino alkoi putoamaan tasaiseen tahtiin ja aloin jopa liian kanssa tuijottamaan pudotettavia kiloja ja tavoittelemaan raskauden alkuapainoa, siihen pääsinkin kivuitta parissa-kolmessa kuukaudessa synnytyksen jälkeen, mutta silti jaksoin soimata itseäni laiskottelusta ja epämotivoituneisuudesta. Olin taas joutumassa huonon itsetunnon, raskauden jälkeisen masennuksen tai maanisuuden kurimukseen. Järki pysyi kuitenkin päässä jokakuisten terapiakäyntien ansiosta. Elämä muuttui huomattabasti helpommaksi, kun ei tarvinnut koko ajan stressata ja suorittaa vain siksi, että oma raippa laulaa. Näin sitä taas mentiin ääripäästä toiseen ja perhe-elämän myllerryksessä vauvan ensimmäinen puoli vuotta hävisi kuin tuhkana tuuleen. Kesä 2014 meni lomaillessa projektista ja nautiskellessa kesästä, kuitenkin takaraivossa koputti koko ajan muistutus siitä ettei saisi repsahtaa projektistakaan kokonaan, joten syömisissä ja liikkumisissa pysyi edes hiven tolkkua. Elokuuhun loppuun mennessä eli 7kk synnytyksestä painoa oli huvennut jo 7 kiloa ja senttiluvut vyötäröllä pienenivät niin, että vaatekaappi oli jatkuvassa muutoksessa. Lenkkeilin kun ehdin ja olin itselleni armollinen. Kaksi pientä lasta, iso talo ja piha hoidettavana. Ehtisin lenkkeilemään myöhemminkin. Nyt oli aika keskittyä olemaan äiti ja tehdä samalla hiljaista myyräntyötä elämäntaparemontin osalta. Jos jatkaisin 1kg/kk tahtia, elämäni ja kroppani muuttuisi vuodessa ja jopa kuluvan vuoden loppuun mennessä todella paljon.


Tilanne ja tavoitteet 30.1.2014.

Paino 95,1kg
Vyötärö 110,5cm
Lantio 110,2cm
Reisi 65,0cm
Hauis rentona 34,0cm
Hauis jännitettynä 35,5cm

Tilanne ja tavoitteet 9.11.2014.

Paino 85,3kg
Vyötärö 95,0cm
Lantio 107,5cm
Reisi 61,8cm
Hauis rentona 34,0cm
Hauis jännitettynä 36,5cm 


Housut, strechiä, 40/32, tammikuu -14 vs. marraskuu -14.

Housut, venymättömät, 32/34, ostettu tavoitehousuiksi, vielä saavuttamatta.
  Vertailukuvia projektin ja elämän eri vaiheista.


Marraskuu 2011 vs. Helmikuu 2013



















Elokuu 2010 - Helmikuu 2013
Erikoisia eroja. Ylemmän ensimmäinen otos on isointa aikaa äitinä ja alemman ensimmäinen isointa aikaa ennen äitiyttä. Näitä kuvia riittäisi loputtomiin, mutta pidättäydyn näissä kahdessa. Palataan asiaan muutaman kuukauden kuluttua.

Elokuu 2013. Pienin minä hetkeen, hetki ennen henkistä romahdusta.
Tammikuu 2014. Synnytyksestä kulunut 1 viikko ja 1 päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti