Valoisat yöt.

Kävin äsken nollailemassa viikonlopun vauhdikkaita tunnelmia kuuden kilometrin lenkillä. Lähdin vasta kahdeksan jälkeen ja viivyin vajaan tunnin retkelläni. Nautin aivan täysin siemauksin, kun lopultakin on valoisaa vielä taaperon nukkumaanmenoajan jälkeenkin. Kaunis kuunsirppi köllötteli sinertävänharmaalla pilvenhattaraisella taivaalla, viileä ilma tuntui raikkaalta ja keväänmerkkinä töyhtöhyypät kikattivat naapurin pellon poskessa. Olen aina ollut ihastunut kesäöihin, niiden valoisuuteen ja taianomaisuuteen; näköjään saman fiiliksen äärelle on mahdollista päästä jo nyt keväänkorvalla illan kajossa. Viikonloppu ja viikko on nyt käsitelty ja pää tuuletettu, tästä on hyvä suunnata uudelle viikolle. Ohjelmassa lienee niiden grammojen pudotusta mitä kävin vanhempien luota hakemassa; siellä en syö koskaan oikein, mutta kuitenkin olen koko ajan syömässä. Ärsyttävä paikkatapa. Mutta pitäähän sitä välillä olla kuin ei laihduttaisikaan, menee maku koko hommasta.