Siellä se oli paremmalla salilla. Salikärpänen nääs. Innoistuin! Huippua!
Aloittelijan hommiksihan tuo meni ja testailuksi, mutta ompahan nyt edes aloitettu. Inspiraatio kuitenkin iski, kun oli kunnon laitteet, niitä oli tarpeeksi, väkeä oli vähän ja kukaan treenaajista ei ollut tuttu. Paikallisen uimahallin salilla tökkäsi aika pahasti vanhat laitteet, salin pieni koko ja tunkkaisuus, tutut naamat joilla ilmiselvästi näkyi olevan jotain supisemista (ja tämä ei ihan oikeastikkaan ollut kuviteltua). Ehkäpä sinnekkin osaa mennä sitten, kun ensin käy tuolla vieraan vallan vesillä totuttelemassa koko saliajatukseen.
Lämmittelyksi tein 10 minuuttia crossarilla, sitten reippaat puoli tuntia muilla laitteilla keskimäärin 2x15 sarjoja, lopuksi 10 minuuttia juoksumatolla kävelyä ja 5 minuuttia soutulaitteella nykimistä. Treenin jälkeen olin ihan rento ja lihakset tutisivat, kotona en jaksanu edes taaperoa kunnolla nostaa. Arvelinkin, että lihakset olisivat olleet aamulla aika kipeät, mutta ei. Selkä on jäykkä, rintalihakset kevyesti kipeät, kädet vähän voimattomat. Mitä? Eikös salin jälkään paikkojen pitäisi olla kipeänä? Olenko tehnyt taas jotain väärin ja liian kevyillä painoilla tai liian lyhyillä/vähillä sarjoilla? Vai onko minulla vääristynyt mielikuva siitä lihasten kipeyden tarpeesta, tuleeko ne kipeäksi vain jos lihaskunto on ihan kökkö? Tuhat kysymystä!
No kuitenkin, lihasten kivuttomuuden innoittamana rempaisin sitten tänä aamuna varuiksi kolme varttia crossarilla. Treenin piti olla palauttava kevyt hönkäys, mutta menikin kunnon veivaamiseksi - tuskin haitannee. Pitäähän sitä jotain tehdäkkin jos tulosta haluaa.
Tuo aiemmin mainitsemani "tutut ihmiset salilla"-asia on sentään nykyään rajoittunut niihin tuttuihin ihmisiin, aiemmin puhuttiin ylipäätään "muut ihmiset salilla"-tilanteesta. Jossain välissä oli siinä ja hilkulla sainko itseäni lenkille jos joku olisi vaikka nähnyt. Ihan hullua. Lenkkeily luistaa nykyään vaikka keskustan alueella ja olen jopa avannut kammarin oven silloin kun crossailen; ennenhän mieheni ei saanut missään nimessä nähdä minua jumpalla. Kotijumppaa en tekisi vieläkään ukkokullan nähden, mutta en sitä kyllä harrasta muutenkaan. Liikkujan ihmiskammon paras poistokeino on siis mitä ilmeisimmin siedätyshoito, jos sitä saisi vielä shokkimallina niin parantuminen olisi varmaan taattua.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Uhmis vai tuhmis?
Rajoja ja rakkautta, pitkää pinnaa ja tietoisuutta omasta asemastani aikuisena. Niitä tarvittaisiin uhmaikäisen kanssa eläessä. Joka päivä paukutetaan päitä yhteen, enkä voi valehtelematta väittää aina jaksavani pitää kiinni rajoista tai olla taantumatta äksyilemään lapsen kanssa. Tyttöön on näköjään livahtanut sama itsepäisyysgeeni, jonka löydän itsestäni. Tulta ja tappuraa, jo toisessa polvessa. Onneksi temperamentin valoisassakin puolessa näen itseni - tunne kuin tunne, niin voimalla tulee. Viime aikoina on punnittu molempien naisten sitkeyttä ihan olan takaa. Odotan jo innolla tytön kasvavan, että voidaan ratkoa asiat sitten vaikka kättä vääntämällä.
On joitakin arkipäivän tilanteita, jotka eivät meinaa sujua sitten mitenkään mallikkaasti - nämä on varmaan ne perusjutut, missä uhmisten kanssa väännetään. Uloslähtö, syöminen ja äidin omat toimet aiheuttavat yleensä kiistatilanteita vaikka ne miten koittaisi hoitaa nätisti ja rutiiniaikataululla. Ulos halutaan muttei pueta, nälkäkin on muttei mikään kelpaa. Minä en saisi tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä tai tehdä mitään muutakaan. Jos päiväunet menee kiukutteluksi, niin koko loppupäivä menee kiukutteluksi. Lyömistä koitetaan vähän väliä ja samoja typeryyksiä yritetään aina vain uudestaan. Vessanpöntöstä löytyy milloin mitäkin, kukkamullat ovat pitkin pöytää ja tussit on kiivetty hakemaan jostain mihin ei pitäisi edes kaiken järjen mukaan päästä, pyykkikone on täytetty mitä erikoisemmilla tuotteilla, vessapaperirulla on silputtu lattialle. Jäähykammarin ovi käy joinain päivinä tiuhaan mutta minkäs teet jos lapsi ei usko kieltoja?
Oikeastaan olen aika iloinen saadessani delegoida lapsen hoitopaikkaan puoleksi vuodeksi ja lähtiessäni itse aikuisten maailmaan. Vähän karultahan tuo kuulostaa, mutta totta se vain nyt sattuu olemaan. Olen kyllä varautunut siihen, että iltaisin saadaan isäihmisen kanssa kiukuttelua päivän vieraskoreilun jälkeen, mutta sitten ei puhuta kuitenkaan koko päivän mittaisesta ajasta. Ja kiukuttelua jaksaa varmaan paremmin itsekkin, kun sille ei altistu jatkuvasti.
Älkää huoliko, on meillä mukavaakin vaikka tämä teksti painottui enemmän tuonne äkkäilypuolelle. Tämä kuulostaa myös vähän sille, että V ei saa tehdä mitään - viihdykettä ja tointa on kyllä tarjolla ja monta aikuisten juttua on mihin tyttö pääsee mukaan, välillä pitää vain koitella mikä on vanhempien mielestä tuhmaa tai tarpeetonta ja mikä ei.
Onneksi tämä vaihe ei kestä varmaan kuin siihen asti, että tyttö muuttaa pois kotoa?
On joitakin arkipäivän tilanteita, jotka eivät meinaa sujua sitten mitenkään mallikkaasti - nämä on varmaan ne perusjutut, missä uhmisten kanssa väännetään. Uloslähtö, syöminen ja äidin omat toimet aiheuttavat yleensä kiistatilanteita vaikka ne miten koittaisi hoitaa nätisti ja rutiiniaikataululla. Ulos halutaan muttei pueta, nälkäkin on muttei mikään kelpaa. Minä en saisi tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä tai tehdä mitään muutakaan. Jos päiväunet menee kiukutteluksi, niin koko loppupäivä menee kiukutteluksi. Lyömistä koitetaan vähän väliä ja samoja typeryyksiä yritetään aina vain uudestaan. Vessanpöntöstä löytyy milloin mitäkin, kukkamullat ovat pitkin pöytää ja tussit on kiivetty hakemaan jostain mihin ei pitäisi edes kaiken järjen mukaan päästä, pyykkikone on täytetty mitä erikoisemmilla tuotteilla, vessapaperirulla on silputtu lattialle. Jäähykammarin ovi käy joinain päivinä tiuhaan mutta minkäs teet jos lapsi ei usko kieltoja?
Oikeastaan olen aika iloinen saadessani delegoida lapsen hoitopaikkaan puoleksi vuodeksi ja lähtiessäni itse aikuisten maailmaan. Vähän karultahan tuo kuulostaa, mutta totta se vain nyt sattuu olemaan. Olen kyllä varautunut siihen, että iltaisin saadaan isäihmisen kanssa kiukuttelua päivän vieraskoreilun jälkeen, mutta sitten ei puhuta kuitenkaan koko päivän mittaisesta ajasta. Ja kiukuttelua jaksaa varmaan paremmin itsekkin, kun sille ei altistu jatkuvasti.
Älkää huoliko, on meillä mukavaakin vaikka tämä teksti painottui enemmän tuonne äkkäilypuolelle. Tämä kuulostaa myös vähän sille, että V ei saa tehdä mitään - viihdykettä ja tointa on kyllä tarjolla ja monta aikuisten juttua on mihin tyttö pääsee mukaan, välillä pitää vain koitella mikä on vanhempien mielestä tuhmaa tai tarpeetonta ja mikä ei.
Onneksi tämä vaihe ei kestä varmaan kuin siihen asti, että tyttö muuttaa pois kotoa?
 |
| Vinkula. |
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Motivaatiopläjäys!
Kun masentaa ja tuntuu sille ettei paino ole laskenut yhtään. Kun tuntuu sille, että peilit ja puntarit pitävät pilkkanaan. Kun tunnet olevasi lihavampi kuin koskaan.
Käy kuvavarastollasi, ota pahimmasta päästä oleva kuva, lavasta vastaava tilanne ja paa filmaten.
Luoja paratkoon, mihin uuden motivaation ryöpytykseen sitä pääseekään!
Huomioksi teille, en näytä aina vuorenpeikolta.. Ehkä.
Käy kuvavarastollasi, ota pahimmasta päästä oleva kuva, lavasta vastaava tilanne ja paa filmaten.
Luoja paratkoon, mihin uuden motivaation ryöpytykseen sitä pääseekään!
 |
| 090512 |
 |
| 171112 |
 |
| 200313 |
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Paritsemppihaaste.
Jotta ei vallan elämäntehtäväänsä unohtaisi ja projektiansa nurkkaan lykkäisi, niin otetaampas taas ukkokullan kanssa pieni paritsemppaus. Näitä on tehty ennenkin; viime syksynä taisi olla kuukaudessa -10cm yhteensä, talvella -5kg kuukaudessa yhteensä ja nyt kevään korvalla meinattiin pistää tuplat jälkimmäiseen verrattuna - sekä painon, että ajan suhteen.
19.3. - 18.5. 2013 välisellä ajalla olisi siis tarkoitus karkottaa vitonen mieheen toinen toistamme tukien. Puntarin ja mittanauhan kanssa pelehditään kymmenen päivän välein aamutuimaan. Sentit mitataan navan kohdalta, joka itselläni on ainakin ehdottomasti pahin pömppä.
Keinot ovat vapaat, mutta tähän asti ainakin olleet yhteiset pääpiirteittäin. Katsotaan mihin kyetään, aiemmin ollaan pärjätty näissä aika mainiosti. Tästä saadaan samalla kivasti yhteistä tekemistä ja yhteisen liikunnan intoa. Pariterapiaa parhaillaan, jos pieni huumori sallitaan.
Huomenna päästään puntaroimaan ekaa kertaa. Omat vaakanumerot hivenen hirvittävät, kun tuli oltua työporukan kanssa hunnigolla ja muutenkin meni viikonloppu rentoillessa. Samoja kilojahan ne kuitenkin ovat, on se alkupaino mitä hyvänsä. Tällä saa muutenkin hyvää uutta pontta tähän laihdutusprojektiinsa.
J S
KG CM KG CM
19.3. 90,7 98,0 96,9 110,0
28.3. 90,9 97,0 95,2 110,0
9.4. 90,2 98,0 94,3 109,7
19.4. - - 93,3 109,0
9.5. 88,9 96,0 92,2 108,4
18.5. 90,0 97,5 91,4 107,4
Tavoite 85,7 91,9
Omalta osaltani olen enemmän kuin tyytyväinen ja miehenhän oli tarkoituskin olla vain mukana minun vuokseni. Hyvin onnistui psykologinen huijaus. Töiden alkamisen ansiosta viimeiset rutistukset eivät tuntuneet olevan edes tiukassa ja tästäkin alaspäin on jo menty ihan jokusia kiloja. On tämä vaan ihanaa!
19.3. - 18.5. 2013 välisellä ajalla olisi siis tarkoitus karkottaa vitonen mieheen toinen toistamme tukien. Puntarin ja mittanauhan kanssa pelehditään kymmenen päivän välein aamutuimaan. Sentit mitataan navan kohdalta, joka itselläni on ainakin ehdottomasti pahin pömppä.
Keinot ovat vapaat, mutta tähän asti ainakin olleet yhteiset pääpiirteittäin. Katsotaan mihin kyetään, aiemmin ollaan pärjätty näissä aika mainiosti. Tästä saadaan samalla kivasti yhteistä tekemistä ja yhteisen liikunnan intoa. Pariterapiaa parhaillaan, jos pieni huumori sallitaan.
Huomenna päästään puntaroimaan ekaa kertaa. Omat vaakanumerot hivenen hirvittävät, kun tuli oltua työporukan kanssa hunnigolla ja muutenkin meni viikonloppu rentoillessa. Samoja kilojahan ne kuitenkin ovat, on se alkupaino mitä hyvänsä. Tällä saa muutenkin hyvää uutta pontta tähän laihdutusprojektiinsa.
J S
KG CM KG CM
19.3. 90,7 98,0 96,9 110,0
28.3. 90,9 97,0 95,2 110,0
9.4. 90,2 98,0 94,3 109,7
19.4. - - 93,3 109,0
9.5. 88,9 96,0 92,2 108,4
18.5. 90,0 97,5 91,4 107,4
Tavoite 85,7 91,9
Omalta osaltani olen enemmän kuin tyytyväinen ja miehenhän oli tarkoituskin olla vain mukana minun vuokseni. Hyvin onnistui psykologinen huijaus. Töiden alkamisen ansiosta viimeiset rutistukset eivät tuntuneet olevan edes tiukassa ja tästäkin alaspäin on jo menty ihan jokusia kiloja. On tämä vaan ihanaa!
torstai 14. maaliskuuta 2013
Kelit, ne kelit.
Lunta ja tuulta ja pakkasta. Mitäs meininkiä tämä tämmöinen on? No talveahan se, mutta alkais jo riittämään. Näillä sadekeleillä ja matalapaineilla -oli ne sitten kesällä tahikka talvella- mulla ei tunnu olevan voiman tai kiinnostuksen ripettäkään mitään asiaa kohtaan. Turhauttaa ja syötättää, siinä päällimmäiset olot. Kenkuttaakin. Ja lastakin kenkuttaa ja räähkyyttää. Mitä ihanin yhdistelmä!
tämä poikii luultavasti välittömän paskamutsi-fiiliksen, mutta aion nyt tunnustaa ihan suoraan että tänään ei kyllä ulkoiltu sitten metriäkään. Kun muut mammat jälkikasvuineen työntyy pihalle lumilenkkeihin michelin-asuissaan, niin me tytöt otettiinkin oikein pitkän kaavan mukainen lämmin kylpyhetki. V puljasi vannassaan ja minä liotin nahkaani suihkun alla oikein syntisen pitkään. Näin tänään.
tämä poikii luultavasti välittömän paskamutsi-fiiliksen, mutta aion nyt tunnustaa ihan suoraan että tänään ei kyllä ulkoiltu sitten metriäkään. Kun muut mammat jälkikasvuineen työntyy pihalle lumilenkkeihin michelin-asuissaan, niin me tytöt otettiinkin oikein pitkän kaavan mukainen lämmin kylpyhetki. V puljasi vannassaan ja minä liotin nahkaani suihkun alla oikein syntisen pitkään. Näin tänään.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Vanhaa faktaa!
Kummia lukemia löytyi erään vanhan blogin kätköistä. Ekaan lukuun ei olisi pitkäkään taival - sitten voisikin jatkaa siitä mihin ennen raskautta jäi. Jälemmät luvut ovat onneksi tarpeeksi kaukana menneessä, siis n. 10 kilon ja 20 sentin päässä.
8.8.2010
Paino 93,4 kg
10.3.2012
Paino 106,0 kg
Vyötärö 121,5 cm
8.8.2010
Paino 93,4 kg
10.3.2012
Paino 106,0 kg
Vyötärö 121,5 cm
Liian pieniä kiloja.
Ei yksinkertaisesti ikinä!
Olen usein pohtinut mille näyttäisin jos painolukemani alkaisi vitosella. Jopa 59 kiloa kuulostaa ihan kamalan pienellä luvulle näihin hartioihin ja lanneluihin verraten. Jos painaisin 59 kiloa BMI:ni olisi 20,7. Tuntuu jotenkin epätodelliselle, että niin pieniä ihmisiä edes on. Totta kai ymmärrän, että joku lyhyt ihminen painaa sen verran, mutta eikö minun pituiseni (168,5cm) ole jo aika luiseva salli noilla lukemilla?
Jos olisin nyt ensihätään tyytyväinen sitten, kun saan painoni nuijittua vaikkapa 85 kiloon ja siitä vielä kympin pois - siis yhteensä 20 kiloa. Epäilen jopa sittenkin olevani omasta mielestäni liian kuikelo. Surullista vain on, että vielä 85 kiloisenakin olisin vain siinä ja hilkulla pelastautunut merkittävän ylipainon puolelta.
Siis kehonkuvanihan on tällä hetkellä (varmaan ihmeellisen) hyvä ja valoisa - En koe olevani mikään läskiplösöjättiläinen, vaan vähän tuhtissa kunnossa oleva tanttara vain. Onko kaikki tämä lihominen saanut minut uskottelemaan itselleni vaikka mitä valeita? Olenko niin sopeutunut kokoon xxl/46-48 etten enää muistakkaan aikaa jolloin vielä sujahdin 38 vaatteeseen ja olin koin olevani lihava ja isompi kun muut?
Omaa kehonkuvaani kyseenalaistaen kysynkin, saako olla vähän painava jos tahtoo?
Olen usein pohtinut mille näyttäisin jos painolukemani alkaisi vitosella. Jopa 59 kiloa kuulostaa ihan kamalan pienellä luvulle näihin hartioihin ja lanneluihin verraten. Jos painaisin 59 kiloa BMI:ni olisi 20,7. Tuntuu jotenkin epätodelliselle, että niin pieniä ihmisiä edes on. Totta kai ymmärrän, että joku lyhyt ihminen painaa sen verran, mutta eikö minun pituiseni (168,5cm) ole jo aika luiseva salli noilla lukemilla?
Jos olisin nyt ensihätään tyytyväinen sitten, kun saan painoni nuijittua vaikkapa 85 kiloon ja siitä vielä kympin pois - siis yhteensä 20 kiloa. Epäilen jopa sittenkin olevani omasta mielestäni liian kuikelo. Surullista vain on, että vielä 85 kiloisenakin olisin vain siinä ja hilkulla pelastautunut merkittävän ylipainon puolelta.
Siis kehonkuvanihan on tällä hetkellä (varmaan ihmeellisen) hyvä ja valoisa - En koe olevani mikään läskiplösöjättiläinen, vaan vähän tuhtissa kunnossa oleva tanttara vain. Onko kaikki tämä lihominen saanut minut uskottelemaan itselleni vaikka mitä valeita? Olenko niin sopeutunut kokoon xxl/46-48 etten enää muistakkaan aikaa jolloin vielä sujahdin 38 vaatteeseen ja olin koin olevani lihava ja isompi kun muut?
Omaa kehonkuvaani kyseenalaistaen kysynkin, saako olla vähän painava jos tahtoo?
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Maanantai.
Miten menee?, kysyy Facebook. En jaksa vastata mitään lääperiä sinne. Ei ketään kiinnosta se, että olen saanut juoda aamukahvini rauhassa tai aion pestä tänään pyykkiä. En kyllä ole vielä tarpeeksi vireessä keksiäkseni myöskään mitään näppärää kirjoitettavaksi. Tänne voin onneksi kertoa arkisemmatkin oloni. Nyt vain tuntuu sille, että pitää saada puhua ihan arkiasiaa.
Saatan nyt hätäillä tämän asian suhteen, mutta kylläpä tuntuu harvinaisen aurinkoiselta tähän aikaan maanantai-aamuna. Herääminen tarpeeksi ennen taaperoa ja laskusuhdanteiset vaakalukemat näemmä antavat pontta passelisti viikon aloitukseen.
Kuten arvelinkin, viikonloppuna ei kiloja päässyt kertymään, päinvastoin. 200g laskua viime torstaista on ihan miellyttävä lukema. Tänä aamuna puntari siis vilautti tasan 96 kiloa. Onhan sitä alempanakin käyty, mutta se oli ennen viikontakaista humppaamista ja taisi olla vielä jonku lievän kituuttamisenkin jälkimaininkeja. Nyt olen siis alimmassa lukemassa jos ajatellaan hitaan laskun (=kestävän kehityksen) kannalta.
Kolme päivää mummolassa teki kyllä tehtävänsä rentoutumisen kannalta. Lapsi sai välillä viedä muita kuin minua leikin pyörteisiin ja minä sain tehdä aikuisten asioita. Aikuisten asiatkaan eivät kuitenkaan olleet pakkopullaa niinkuin kotityöt joskus kotona tuppaavat olemaan. Totta kai win-win-tilanteen säilyttämiseksi pitää mainita miten paljon piristystä pikkuakka tarjoilikaan mummon ja papan arkeen.
Kävin välissä pistämään pyykkikoneen pyörimään ja joku punainen langanpätkä mikä minulla tässä vielä hetki sitten oli katosi nyt ihan tyystin. Tuntuu siltä, että nyt on parempi lopettaa tähän.
Mainiota viikkoa!
Saatan nyt hätäillä tämän asian suhteen, mutta kylläpä tuntuu harvinaisen aurinkoiselta tähän aikaan maanantai-aamuna. Herääminen tarpeeksi ennen taaperoa ja laskusuhdanteiset vaakalukemat näemmä antavat pontta passelisti viikon aloitukseen.
Kuten arvelinkin, viikonloppuna ei kiloja päässyt kertymään, päinvastoin. 200g laskua viime torstaista on ihan miellyttävä lukema. Tänä aamuna puntari siis vilautti tasan 96 kiloa. Onhan sitä alempanakin käyty, mutta se oli ennen viikontakaista humppaamista ja taisi olla vielä jonku lievän kituuttamisenkin jälkimaininkeja. Nyt olen siis alimmassa lukemassa jos ajatellaan hitaan laskun (=kestävän kehityksen) kannalta.
Kolme päivää mummolassa teki kyllä tehtävänsä rentoutumisen kannalta. Lapsi sai välillä viedä muita kuin minua leikin pyörteisiin ja minä sain tehdä aikuisten asioita. Aikuisten asiatkaan eivät kuitenkaan olleet pakkopullaa niinkuin kotityöt joskus kotona tuppaavat olemaan. Totta kai win-win-tilanteen säilyttämiseksi pitää mainita miten paljon piristystä pikkuakka tarjoilikaan mummon ja papan arkeen.
Kävin välissä pistämään pyykkikoneen pyörimään ja joku punainen langanpätkä mikä minulla tässä vielä hetki sitten oli katosi nyt ihan tyystin. Tuntuu siltä, että nyt on parempi lopettaa tähän.
Mainiota viikkoa!
torstai 7. maaliskuuta 2013
Mummolaa ja kissaongelmia.
Tämä kotona oleminen alkaa taas maistumaan puulta aika railakkaasti, joten otammekin V:n kanssa menolipun mummolaan. Mitään lippujahan siihen ei oikeasti tarvita, vain ranskalainen ajokkimme joka kuljettaa meidät perille n. 70km päähän. Nämä tyttöjen reissut on välillä ihan hauskoja vaihtelun vuoksi - yleensä teemme reissut perheenä. Saa nähdä montako yötä viihdymme sielä vanhempieni ilona. Mies jää tänne ansaitulle viikonloppuvapaalle, ehkä vähän hulinoimaankin perjantai-iltana. Olen aina ollut selväpäisenä huono kommunikoimaan humalaisten kanssa, joten parempi etten ole täällä ollenkaan, kun mies kotiutuu valomerkin jälkeen.
Onneksi mummon ruokapadat eivät ole ylitsevuotavaisen suuria tai epäterveellisiä, joten tällä reissullahan voi vaikka epähuomiossa päästä jokusesta läskigrammasta eroon. Myös mahdollisuus fyysiseen työhön löytynee, joten lihaskipua lienee luvassa - ainakin tähän mennessä olen aina halonteossa löytänyt käyttämättömiä lihaksia.
Fyysinen työ olisikin nyt ihan paikallaan, koska koko viikko on mennyt ihan muissa hommissa kuin liikkuessa. Maanantain ja tiistain podin vielä jonkinasteista väsymystä ja kohmeloa viikonlopun jäljiltä, eilen sitten meni päivä seuhtoessa kissamme viirauksia ja kyläasioita. Ruokapuoli on onneksi ollut suht terveellinen ja paino näyttikin taas pitkästä aikaa 96,5. Tähän lienee on osuutta viime viikon kovalla urheilulla ja nesteiden kerääntymisellä, jotka nyt sitten levon myötä ovat hurahtaneet liikkeelle. Pudotus viikontakaisesta on siis 400g.
Kissaihmiset! Mitä tekisitte jos kissanne olisi parikin kertaa hyökännyt taaperon kimppuun ilman syytä? Tilanteen olen purkanut sillä, että olen napannut kiljuvan taaperon syliin, mutta kissa olisi vain vieläkin havittelemassa hyökkäystilannetta. Kun olen saanut lapsen sylistä pois esim. johonkin huoneeseen hetkeksi, olen laittanut kissan pihalle. Tämä on nyt tapahtunut kahdesti tämän vuoden puolella, ennen ei ollenkaan lapsen kohdalla. Olisi eri asia jos eläin uhittelisi minulle kuin lapselle. Kissalla on omia paikkoja joihin lapsi ei pääse, se saa huomiota silloin kun lapsi on unilla, ruokaa on saatavilla aina (jos se kelpaa), lasta kielletään härkkimästä ja kiusaamasta kissaa, kissaa leikitetään silloin kun se sitä on vailla, kissa ei myöskään vaikuta kipeälle ja madotukset ovat kunnossa. Tekeehän V toki äkkinäisiä liikkeitä, mutta ei se minusta oikeuta hyökkäilyä - varsinkin kun ne eivät ole leikkimielisiä. Kyseessä on 7v leikattu tyttökissa. Uusi koti on hakusessa, kun en osaa enää luottaa ettei näitä tilanteita syntyisi - molempien pitäisi kuitenkin saada olla omassa kodissaan vapaasti ja sitä ei voi näköjään ennustaa, että milloin karvaisella lapsella napsahtaa karvattoman suhteen päässä.
Onneksi mummon ruokapadat eivät ole ylitsevuotavaisen suuria tai epäterveellisiä, joten tällä reissullahan voi vaikka epähuomiossa päästä jokusesta läskigrammasta eroon. Myös mahdollisuus fyysiseen työhön löytynee, joten lihaskipua lienee luvassa - ainakin tähän mennessä olen aina halonteossa löytänyt käyttämättömiä lihaksia.
Fyysinen työ olisikin nyt ihan paikallaan, koska koko viikko on mennyt ihan muissa hommissa kuin liikkuessa. Maanantain ja tiistain podin vielä jonkinasteista väsymystä ja kohmeloa viikonlopun jäljiltä, eilen sitten meni päivä seuhtoessa kissamme viirauksia ja kyläasioita. Ruokapuoli on onneksi ollut suht terveellinen ja paino näyttikin taas pitkästä aikaa 96,5. Tähän lienee on osuutta viime viikon kovalla urheilulla ja nesteiden kerääntymisellä, jotka nyt sitten levon myötä ovat hurahtaneet liikkeelle. Pudotus viikontakaisesta on siis 400g.
Kissaihmiset! Mitä tekisitte jos kissanne olisi parikin kertaa hyökännyt taaperon kimppuun ilman syytä? Tilanteen olen purkanut sillä, että olen napannut kiljuvan taaperon syliin, mutta kissa olisi vain vieläkin havittelemassa hyökkäystilannetta. Kun olen saanut lapsen sylistä pois esim. johonkin huoneeseen hetkeksi, olen laittanut kissan pihalle. Tämä on nyt tapahtunut kahdesti tämän vuoden puolella, ennen ei ollenkaan lapsen kohdalla. Olisi eri asia jos eläin uhittelisi minulle kuin lapselle. Kissalla on omia paikkoja joihin lapsi ei pääse, se saa huomiota silloin kun lapsi on unilla, ruokaa on saatavilla aina (jos se kelpaa), lasta kielletään härkkimästä ja kiusaamasta kissaa, kissaa leikitetään silloin kun se sitä on vailla, kissa ei myöskään vaikuta kipeälle ja madotukset ovat kunnossa. Tekeehän V toki äkkinäisiä liikkeitä, mutta ei se minusta oikeuta hyökkäilyä - varsinkin kun ne eivät ole leikkimielisiä. Kyseessä on 7v leikattu tyttökissa. Uusi koti on hakusessa, kun en osaa enää luottaa ettei näitä tilanteita syntyisi - molempien pitäisi kuitenkin saada olla omassa kodissaan vapaasti ja sitä ei voi näköjään ennustaa, että milloin karvaisella lapsella napsahtaa karvattoman suhteen päässä.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Vaatekoi!!
Saatoinhan muutaman ruman sanankin tirskauttaa todetessani, että liiskaamastani pikkuperhosesta jäi kultapölyä kämmenelle. Hirveä mesominen vaatekaapeissa kuitenkin tuloksetta. Tähän mennessä on löytynyt yksi paita jossa on reikiä ja nekin sellasia, jotka voivat johtua kovasta käytöstä tai jostain pesukoneessa tapahtuneesta. Päätettiin kuitenkin saunottaa joitain vanhimpia ja epäilyttävimpiä tuotteita - 1 nojatuoli, pari seinäryijyä, huivi- ja pipovarastot, miehen sillasukat (omani heitin jo päivällä hätäpäissäni pakastimeen) ja pari takkia pääsivät nauttimaan komeasta reilun sadan asteen lämmöstä muutamaksi tunniksi. Vieläkin tuntu sauna hohkavan lämpöä koko taloon.
Kuitenkin epäilen ettei meillä ole vaatekoiongelmaa. Kaikki käytössä olevat vaatteet ovat oikeastikkin käytössä tai ainakin myllätään läpi vaatekaappia siivotessa eikä niissä mitään ole näkynyt. V:n liian isoina varastoidut vaatteet on myös myllätty tasaisin väliajoin läpi enkä niistäkään ole tavoittanut merkkiäkään koiongelmasta. Kai jossain pitäisi näkyä jotain koihin liittyvää jos niitä olisi? Onko muuta koilajia, joka jättää jälkeensä beigeä/kultaista pölyä liiskattaessa? Pitääkö tässä alkaa saunottamaan vielä nuo mattorullatkin kaikenvaruiksi? Huokaus.
Kuitenkin epäilen ettei meillä ole vaatekoiongelmaa. Kaikki käytössä olevat vaatteet ovat oikeastikkin käytössä tai ainakin myllätään läpi vaatekaappia siivotessa eikä niissä mitään ole näkynyt. V:n liian isoina varastoidut vaatteet on myös myllätty tasaisin väliajoin läpi enkä niistäkään ole tavoittanut merkkiäkään koiongelmasta. Kai jossain pitäisi näkyä jotain koihin liittyvää jos niitä olisi? Onko muuta koilajia, joka jättää jälkeensä beigeä/kultaista pölyä liiskattaessa? Pitääkö tässä alkaa saunottamaan vielä nuo mattorullatkin kaikenvaruiksi? Huokaus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)