Olen ollut taas puntarin pauloissa pääsiäisen jälkeen. Ennen pääsiäistä vaaka vilautti alle 95 kiloa ja pääsiäisen syöpöttelyjen ja juopottelujen jälkeen paino on pyörinyt napakasti 96-97 kilossa. Ihan on ällöttänyt koko viikon. Olenkin sitten hypännyt vaakalla aamua iltaa voivottelemassa ja stressaamassa. Pitäisi heittää suohon koko puntari ja kaivella se sitten sieltä vaikkapa kerran kuukaudessa näytille - ei tulisi vouhkattua jokaikisen sadan gramman takia. Mikä ihme siinä on ettei sitä puntaria voi vain pitää piilossa edes paria viikkoa kerrallaan ja käydä sitten lukemassa hyviä tuloksia? Tyhmästä päästä kärsii koko akka.
Nyt kuitenkin hyviin uutisiin.
Eilen illalla vaaka näytti vielä niin lohduttomia lukemia kuin jotain 96 päällä. En ollut ajatellut käydä tänä aamuna ollenkaan vaakalla pettymässä, mutta kävimpä kuitenkin. 95,1 kiloa! HAH! Käänsin vaakan toiseen asentoon. 95,1 kiloa! Pakkohan se on uskoa. Oi onnea! Tästä on taas hyvä jatkaa taistoa.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Liiku!
Toissailtainen paha mieli on muisto vain. Otin niskalenkin asenteestani ja rääkkäsin alakulon itsestäni pihalle. Eilen konsteina oli 45min crossausta ja 100min vaunulenkkeilyä, tänään suuntasin tunniksi puntille. Huomenna taas odottaa lenkki. Kyllä se paha mieli liikkuessa hukkuu pois matkasta. Jos ei muuten huku, niin viimeistään kun huomaa lihasta löytyvän ja senttimitan numeroiden pienenevän pikkuhiljaa. Hyvä mieli voitti taas! Jes! Kyllä liikkuminen kannattaa aina, perkules.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Kun mikään ei riitä.
Pitkästä aikaa nyt iski kunnon alakulo ja epätoivo. Ihan hirveän saamaton olo ja paha mieli. tuntuu etten ole pienentynyt milliäkään enkä tule koskaan pienenemäänkään. Typerää. ei olisi pitonyt katsoa telsusta "Kulta, sinusta on tullut pullukka"-sarjaa, jossa päätähti kutistui lähes 17kg seitsemässä viikossa. Ei myöskään olisi pitänyt käydä toteamassa vaa'alla, että koko viikon työ on mennyt hukkaan ja pääsiäisturvotuksia on kahden ja puolen kilon verran. Paskaa saatana, jos näin nätisti saan asian ilmaista.
Tuntuu myös sille, että minun pitäisi koko ajan olla liikkumassa ja treenaamassa. Koen huonoa omaatuntoa lepopäivistä vaikka kuitenkin tiedän, että niitä pitää pitää. Tänään en käynyt kuin pikkaisen kävelyllä, kun jostain syystä alavatsa ja alaselkä olivat jossain ihmeellisessä kivuliaassa krampissa; liian vähäinen liikunta tälle päivälle jäi kuitenkin kaivelemaan vaikka se olikin ihan omaksi parhaakseni. Ärsyttävä läskipossu-olotila, hyi.
Toivotaan huomiselta päivältä parempaa fiilistä. Jos lihaksisto ei pistä hanttiin niin pinkaisen aamusta crossarille ja illasta lenkille. Tiistaina odottaakin salivuoro ja jääkaappiin on ladattu taas uutta viikkoa odottamaan raejuustot ja mehukeitot.
Minähän kutistun, kun niin kerran olen päättänyt!
Tuntuu myös sille, että minun pitäisi koko ajan olla liikkumassa ja treenaamassa. Koen huonoa omaatuntoa lepopäivistä vaikka kuitenkin tiedän, että niitä pitää pitää. Tänään en käynyt kuin pikkaisen kävelyllä, kun jostain syystä alavatsa ja alaselkä olivat jossain ihmeellisessä kivuliaassa krampissa; liian vähäinen liikunta tälle päivälle jäi kuitenkin kaivelemaan vaikka se olikin ihan omaksi parhaakseni. Ärsyttävä läskipossu-olotila, hyi.
Toivotaan huomiselta päivältä parempaa fiilistä. Jos lihaksisto ei pistä hanttiin niin pinkaisen aamusta crossarille ja illasta lenkille. Tiistaina odottaakin salivuoro ja jääkaappiin on ladattu taas uutta viikkoa odottamaan raejuustot ja mehukeitot.
Minähän kutistun, kun niin kerran olen päättänyt!
torstai 28. maaliskuuta 2013
Hässäkkä.
Hirveää tohinaa, vaikka ei mitään tekemistä olekkaan. Koko ajan pitää puuhata jotain. Eilen piti tehdä keväinen kuvapostaus joka sitten jäi kaiken muun tekemisen jalkoihin. Mitäs sitten muka tein? Pakkasin pääsiäisreissua varten, täyttelin epäonnistuneesti kelan lappusia, paimensin tyttöstä, kävin lenkillä, kahvitin serkkupoikaa, pyörin jääkaapin ovella kun kroppa huusi ruokaa muutaman päivän vajailla pyörimisen jälkeen. Mistä tätä tekemistä oikein tulee? Mitään ei ehdi, kun kaikkea pitää tehdä niin paljon. Mutta kuulemma kiire on ihmisen omia keksintöjä, asennekysymys siis.
Paino se vaan pyörii sitkeästi 95 kilon yläpuolella. Pienempien lukujen vilautuksen jälkeen kuitenkin uskon vanhan kaavan pitävän paikkansa ja painon putoavan viikon sisällä. Pidetään ainakin sormia ristissä. Olen kyllä liikkunutkin tällä viikolla reippaasti eli pari lepopäivää voisi olla paikallaan tämän päivän salin jälkeen. Kyllä se sieltä tulee pudotuskin ajallaan, nou hätä.
Päivitän parihaasteen suoraan sitä koskevaan ensimmäiseen postaukseen että linja pysyy selkeänä. Tuloksista voisin mainita sen verran etten ihan tyytyväinen ole edes omaan tulokseeni vaikka painoa onkin lähtenyt, missä ne sentit on häh!? Mies näyttää laihtuneen silmissä vaikka paino samoilla olikin jopa noususuuntainen. Ei tätä kuitenkaan niin vakavasti pidä ottaa ja kiloistahan tässä oli kysymys. Ei pidä nyt alkaa hurjimaan tämän kanssa, mutta minkäs sitä luonteelleen voi.
Paino se vaan pyörii sitkeästi 95 kilon yläpuolella. Pienempien lukujen vilautuksen jälkeen kuitenkin uskon vanhan kaavan pitävän paikkansa ja painon putoavan viikon sisällä. Pidetään ainakin sormia ristissä. Olen kyllä liikkunutkin tällä viikolla reippaasti eli pari lepopäivää voisi olla paikallaan tämän päivän salin jälkeen. Kyllä se sieltä tulee pudotuskin ajallaan, nou hätä.
Päivitän parihaasteen suoraan sitä koskevaan ensimmäiseen postaukseen että linja pysyy selkeänä. Tuloksista voisin mainita sen verran etten ihan tyytyväinen ole edes omaan tulokseeni vaikka painoa onkin lähtenyt, missä ne sentit on häh!? Mies näyttää laihtuneen silmissä vaikka paino samoilla olikin jopa noususuuntainen. Ei tätä kuitenkaan niin vakavasti pidä ottaa ja kiloistahan tässä oli kysymys. Ei pidä nyt alkaa hurjimaan tämän kanssa, mutta minkäs sitä luonteelleen voi.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Liian kevyet eväät.
Sitä on näköjään opeteltu syömään todella kevyesti. Eilen sain kasaan tuhatkunta kaloria, kun en vain muistanut syödä kunnolla vaikka kilokubia käytinkin. Siis söin sinänsä kunnolla, että kahteen otteeseen söin possupihvin salaatilla, mutta välipalat ja muut taisivat kyllä jäädä aika mitättömiksi. Äsken pyöräytin jättikattilallisen kasvissosekeittoa, joka on ehdottomasti mitä parhainta laihisruokaa, ei nimittäin kalorit huuda hoosiannaa isonkaan lautasellisen jälkeen. Täyttäväähän se on ja vaikea tuolla eväällä on saada kaloreita "täyteen".
Miten monta päivää ja miten vähillä kaloreilla pitää olla, että sietää ruveta pelkäämään säästöliekkiä? Ei kai se vielä viikossa tapahdu?
Kevät tekee tuloaan lopultakin! Olin eilen onnesta ymmyrkäisenä, kun paistattelin päivää aitan nurkkapäähän nojaillen. Taapero hommaili omiaan, joten minulle jäi hyvää aikaa narrata pisamia nenänpäähän. Oli TODELLA lämmintä siinä paistatellessa! Tänään lähden keväisen päivän kunniaksi kylätouhuihin V:n kanssa; napataan vaunut peräkonttiin ja kärrytellään pitkin kyliä. Kenkäkauppan kutsuu minua ostoksille, mutta jos nyt kuitenkin hillitsisin himoni.
Vanha vaakamme -hyvän mielen vaaka- vilautti minulle jo alle 94 kiloa. Kyseinen vekotin näyttää 1,5-2 kiloa vähemmän kuin tuo meidän oikeita lukemia näyttävä vaaka, mutta edes tuosta en ole saanut noin ihania numeroita ulos alkuraskauden jälkeen. Hitaasti, mutta varmasti olen siis kohta karistanut viimeisetkin raskauskiloni. Se on onnea se!
Miten monta päivää ja miten vähillä kaloreilla pitää olla, että sietää ruveta pelkäämään säästöliekkiä? Ei kai se vielä viikossa tapahdu?
Kevät tekee tuloaan lopultakin! Olin eilen onnesta ymmyrkäisenä, kun paistattelin päivää aitan nurkkapäähän nojaillen. Taapero hommaili omiaan, joten minulle jäi hyvää aikaa narrata pisamia nenänpäähän. Oli TODELLA lämmintä siinä paistatellessa! Tänään lähden keväisen päivän kunniaksi kylätouhuihin V:n kanssa; napataan vaunut peräkonttiin ja kärrytellään pitkin kyliä. Kenkäkauppan kutsuu minua ostoksille, mutta jos nyt kuitenkin hillitsisin himoni.
Vanha vaakamme -hyvän mielen vaaka- vilautti minulle jo alle 94 kiloa. Kyseinen vekotin näyttää 1,5-2 kiloa vähemmän kuin tuo meidän oikeita lukemia näyttävä vaaka, mutta edes tuosta en ole saanut noin ihania numeroita ulos alkuraskauden jälkeen. Hitaasti, mutta varmasti olen siis kohta karistanut viimeisetkin raskauskiloni. Se on onnea se!
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Uutta luettavaa.
Kaipaan kipeästi kivoja seurattavia blogeja! Jos sinulla on oma blogi tai joku erityinen suosikki blogimaailmassa, niin linkkivinkkejä otetaan vastaan. Huhuilin vähän entisiä lukijoitani vanhojen blogien puolelta, joten jos eksytte tänne niin linkatkaahan tekin omanne niin saatte minut vaivoiksenne.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
11.
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
1. En osaa valita mitä faktoja kertoisin itsestäni.
2. Emmin muutenkin valinnoissani todella paljon.
3. En kadu kovinkaan montaa tekoani, ne ovat kokemuksia.
4. Uskon kohtaloon.
5. Olen todella huonomuistinen, joka johtuu siitä etten keskity tarpeeksi.
6. Minulla on hirvittävän paha tapa pureskella poskiani.
7. En laita kovin usein ruokaa, vaan meillä mies heiluu keittiössä.
8. Koen päivittäin olevani huono jossain.
9. Rakastan kesäöitä, erityisesti kaupungissa.
10. Kengännumeroni on valtava ja leveä 41.
11. Olen Avonin purkkien ympäröimä itsenäisen kauneuskonsultin toimesta johtuen, mutta yritän pitää sen ulkona blogista kaikista purkkipostaus-ajatuksista huolimatta.
Fjärilin kysymykset minulle
1. Mitä himoitset juuri nyt?
Pirtelöä. Mansikkapirtelöä. Tai banaani. Tai molempia.
2. Mikä saa sinut syttymään?
Jos puhutaan arjen innostumisista, niin ne vaan tulevat ja menevät ihan omalla painollan. Perverssissä mielessä sytyn pitkistä ja kiusoittelevista suudelmista.
3. Mistä unelmoit?
Oman alani löytämisestä ja siitä, että olen vielä joskus ihana nainen myös omasta mielestäni.
4. Millainen asunto sinulla on?
N. 120 neliöinen, -95 valmistunut, punainen puutalo. Perusysäri, paljon koivupaneelia.
5. Mitä kadut? Miksi?
En osaa oikein katua, mutta pakko kai se on jotain sanoa. Paria typerää suhdetta. Tämänpäiväistä päätöstä lopettaa kissamme. Joitain riitoja läheisten kanssa. Huolimattomuutta nuoruudessa. Mutta oikeastikkaan en virallisesti kadu - kaiken on pitänyt tapahtua, jotta elämä olisi sitä mitä se on nyt.
6. Lempivärisi?
Musta. Oranssi. Violetti.
7. Mistä saat voimaa jaksaa kun tuntuu ettet jaksa?
Rakkaalta ystävältäni K:lta. Raivolenkkeilystä. Musiikista.
8. Mitä haluaisit tehdä, muttet ole koskaan tehnyt?
Käydä jenkeissä ja muuttumisleikissä.
9. Mikä on lempparisi Disneyn klassikoista?
Ehdottomasti Leijonakuningas.
10. Luetko kirjoja? Jos kyllä, niin mitä luet mieluiten?
Harvoin. Akkojen huumorihömppää, Juoppohulluja tai jotain jännitys+romantiikka-shittiä.
11. Lempparibiisi?
Haloo Helsinki! - Vapaus käteen jää, Example - Changed the way you kiss me, Kaija Koo - Vapaa
Minun kysymykseni:
1. Kuinka usein itket?
2. Mikä sai sinut bloggaamaan?
3. Mikä on lapsellisin tapasi?
4. Oletko tehnyt typeryyksiä juovuksissa?
5. Kun kuulet musiikkia, onko sinun pakko tanssia tai laulaa mukana?
6. Oletko vanhempi / kuinka monen lapsen vanhempi olet?
7. Ovatko lihavat laiskoja?
8. Oletko puhuja vai kuuntelija?
9. Miten toimit menettäessäsi hermosi?
10. Mustat karkit vai hedelmänamit?
11. Mainitse kolme esinettä mitä käytät päivittäin ennen kello 9.00.
En lue nykyisin kuin yhtä blogia ja silläkin on niin monia lukijoita ettei mainostusta kaipaa. Kuka kokee tämän omaksi asiakseen niin tehköön. Vinkkaathan minulle kommenttilaatikkoon tehtyäsi tämän.
Salilla.
Siellä se oli paremmalla salilla. Salikärpänen nääs. Innoistuin! Huippua!
Aloittelijan hommiksihan tuo meni ja testailuksi, mutta ompahan nyt edes aloitettu. Inspiraatio kuitenkin iski, kun oli kunnon laitteet, niitä oli tarpeeksi, väkeä oli vähän ja kukaan treenaajista ei ollut tuttu. Paikallisen uimahallin salilla tökkäsi aika pahasti vanhat laitteet, salin pieni koko ja tunkkaisuus, tutut naamat joilla ilmiselvästi näkyi olevan jotain supisemista (ja tämä ei ihan oikeastikkaan ollut kuviteltua). Ehkäpä sinnekkin osaa mennä sitten, kun ensin käy tuolla vieraan vallan vesillä totuttelemassa koko saliajatukseen.
Lämmittelyksi tein 10 minuuttia crossarilla, sitten reippaat puoli tuntia muilla laitteilla keskimäärin 2x15 sarjoja, lopuksi 10 minuuttia juoksumatolla kävelyä ja 5 minuuttia soutulaitteella nykimistä. Treenin jälkeen olin ihan rento ja lihakset tutisivat, kotona en jaksanu edes taaperoa kunnolla nostaa. Arvelinkin, että lihakset olisivat olleet aamulla aika kipeät, mutta ei. Selkä on jäykkä, rintalihakset kevyesti kipeät, kädet vähän voimattomat. Mitä? Eikös salin jälkään paikkojen pitäisi olla kipeänä? Olenko tehnyt taas jotain väärin ja liian kevyillä painoilla tai liian lyhyillä/vähillä sarjoilla? Vai onko minulla vääristynyt mielikuva siitä lihasten kipeyden tarpeesta, tuleeko ne kipeäksi vain jos lihaskunto on ihan kökkö? Tuhat kysymystä!
No kuitenkin, lihasten kivuttomuuden innoittamana rempaisin sitten tänä aamuna varuiksi kolme varttia crossarilla. Treenin piti olla palauttava kevyt hönkäys, mutta menikin kunnon veivaamiseksi - tuskin haitannee. Pitäähän sitä jotain tehdäkkin jos tulosta haluaa.
Tuo aiemmin mainitsemani "tutut ihmiset salilla"-asia on sentään nykyään rajoittunut niihin tuttuihin ihmisiin, aiemmin puhuttiin ylipäätään "muut ihmiset salilla"-tilanteesta. Jossain välissä oli siinä ja hilkulla sainko itseäni lenkille jos joku olisi vaikka nähnyt. Ihan hullua. Lenkkeily luistaa nykyään vaikka keskustan alueella ja olen jopa avannut kammarin oven silloin kun crossailen; ennenhän mieheni ei saanut missään nimessä nähdä minua jumpalla. Kotijumppaa en tekisi vieläkään ukkokullan nähden, mutta en sitä kyllä harrasta muutenkaan. Liikkujan ihmiskammon paras poistokeino on siis mitä ilmeisimmin siedätyshoito, jos sitä saisi vielä shokkimallina niin parantuminen olisi varmaan taattua.
Aloittelijan hommiksihan tuo meni ja testailuksi, mutta ompahan nyt edes aloitettu. Inspiraatio kuitenkin iski, kun oli kunnon laitteet, niitä oli tarpeeksi, väkeä oli vähän ja kukaan treenaajista ei ollut tuttu. Paikallisen uimahallin salilla tökkäsi aika pahasti vanhat laitteet, salin pieni koko ja tunkkaisuus, tutut naamat joilla ilmiselvästi näkyi olevan jotain supisemista (ja tämä ei ihan oikeastikkaan ollut kuviteltua). Ehkäpä sinnekkin osaa mennä sitten, kun ensin käy tuolla vieraan vallan vesillä totuttelemassa koko saliajatukseen.
Lämmittelyksi tein 10 minuuttia crossarilla, sitten reippaat puoli tuntia muilla laitteilla keskimäärin 2x15 sarjoja, lopuksi 10 minuuttia juoksumatolla kävelyä ja 5 minuuttia soutulaitteella nykimistä. Treenin jälkeen olin ihan rento ja lihakset tutisivat, kotona en jaksanu edes taaperoa kunnolla nostaa. Arvelinkin, että lihakset olisivat olleet aamulla aika kipeät, mutta ei. Selkä on jäykkä, rintalihakset kevyesti kipeät, kädet vähän voimattomat. Mitä? Eikös salin jälkään paikkojen pitäisi olla kipeänä? Olenko tehnyt taas jotain väärin ja liian kevyillä painoilla tai liian lyhyillä/vähillä sarjoilla? Vai onko minulla vääristynyt mielikuva siitä lihasten kipeyden tarpeesta, tuleeko ne kipeäksi vain jos lihaskunto on ihan kökkö? Tuhat kysymystä!
No kuitenkin, lihasten kivuttomuuden innoittamana rempaisin sitten tänä aamuna varuiksi kolme varttia crossarilla. Treenin piti olla palauttava kevyt hönkäys, mutta menikin kunnon veivaamiseksi - tuskin haitannee. Pitäähän sitä jotain tehdäkkin jos tulosta haluaa.
Tuo aiemmin mainitsemani "tutut ihmiset salilla"-asia on sentään nykyään rajoittunut niihin tuttuihin ihmisiin, aiemmin puhuttiin ylipäätään "muut ihmiset salilla"-tilanteesta. Jossain välissä oli siinä ja hilkulla sainko itseäni lenkille jos joku olisi vaikka nähnyt. Ihan hullua. Lenkkeily luistaa nykyään vaikka keskustan alueella ja olen jopa avannut kammarin oven silloin kun crossailen; ennenhän mieheni ei saanut missään nimessä nähdä minua jumpalla. Kotijumppaa en tekisi vieläkään ukkokullan nähden, mutta en sitä kyllä harrasta muutenkaan. Liikkujan ihmiskammon paras poistokeino on siis mitä ilmeisimmin siedätyshoito, jos sitä saisi vielä shokkimallina niin parantuminen olisi varmaan taattua.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Uhmis vai tuhmis?
Rajoja ja rakkautta, pitkää pinnaa ja tietoisuutta omasta asemastani aikuisena. Niitä tarvittaisiin uhmaikäisen kanssa eläessä. Joka päivä paukutetaan päitä yhteen, enkä voi valehtelematta väittää aina jaksavani pitää kiinni rajoista tai olla taantumatta äksyilemään lapsen kanssa. Tyttöön on näköjään livahtanut sama itsepäisyysgeeni, jonka löydän itsestäni. Tulta ja tappuraa, jo toisessa polvessa. Onneksi temperamentin valoisassakin puolessa näen itseni - tunne kuin tunne, niin voimalla tulee. Viime aikoina on punnittu molempien naisten sitkeyttä ihan olan takaa. Odotan jo innolla tytön kasvavan, että voidaan ratkoa asiat sitten vaikka kättä vääntämällä.
On joitakin arkipäivän tilanteita, jotka eivät meinaa sujua sitten mitenkään mallikkaasti - nämä on varmaan ne perusjutut, missä uhmisten kanssa väännetään. Uloslähtö, syöminen ja äidin omat toimet aiheuttavat yleensä kiistatilanteita vaikka ne miten koittaisi hoitaa nätisti ja rutiiniaikataululla. Ulos halutaan muttei pueta, nälkäkin on muttei mikään kelpaa. Minä en saisi tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä tai tehdä mitään muutakaan. Jos päiväunet menee kiukutteluksi, niin koko loppupäivä menee kiukutteluksi. Lyömistä koitetaan vähän väliä ja samoja typeryyksiä yritetään aina vain uudestaan. Vessanpöntöstä löytyy milloin mitäkin, kukkamullat ovat pitkin pöytää ja tussit on kiivetty hakemaan jostain mihin ei pitäisi edes kaiken järjen mukaan päästä, pyykkikone on täytetty mitä erikoisemmilla tuotteilla, vessapaperirulla on silputtu lattialle. Jäähykammarin ovi käy joinain päivinä tiuhaan mutta minkäs teet jos lapsi ei usko kieltoja?
Oikeastaan olen aika iloinen saadessani delegoida lapsen hoitopaikkaan puoleksi vuodeksi ja lähtiessäni itse aikuisten maailmaan. Vähän karultahan tuo kuulostaa, mutta totta se vain nyt sattuu olemaan. Olen kyllä varautunut siihen, että iltaisin saadaan isäihmisen kanssa kiukuttelua päivän vieraskoreilun jälkeen, mutta sitten ei puhuta kuitenkaan koko päivän mittaisesta ajasta. Ja kiukuttelua jaksaa varmaan paremmin itsekkin, kun sille ei altistu jatkuvasti.
Älkää huoliko, on meillä mukavaakin vaikka tämä teksti painottui enemmän tuonne äkkäilypuolelle. Tämä kuulostaa myös vähän sille, että V ei saa tehdä mitään - viihdykettä ja tointa on kyllä tarjolla ja monta aikuisten juttua on mihin tyttö pääsee mukaan, välillä pitää vain koitella mikä on vanhempien mielestä tuhmaa tai tarpeetonta ja mikä ei.
Onneksi tämä vaihe ei kestä varmaan kuin siihen asti, että tyttö muuttaa pois kotoa?
On joitakin arkipäivän tilanteita, jotka eivät meinaa sujua sitten mitenkään mallikkaasti - nämä on varmaan ne perusjutut, missä uhmisten kanssa väännetään. Uloslähtö, syöminen ja äidin omat toimet aiheuttavat yleensä kiistatilanteita vaikka ne miten koittaisi hoitaa nätisti ja rutiiniaikataululla. Ulos halutaan muttei pueta, nälkäkin on muttei mikään kelpaa. Minä en saisi tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä tai tehdä mitään muutakaan. Jos päiväunet menee kiukutteluksi, niin koko loppupäivä menee kiukutteluksi. Lyömistä koitetaan vähän väliä ja samoja typeryyksiä yritetään aina vain uudestaan. Vessanpöntöstä löytyy milloin mitäkin, kukkamullat ovat pitkin pöytää ja tussit on kiivetty hakemaan jostain mihin ei pitäisi edes kaiken järjen mukaan päästä, pyykkikone on täytetty mitä erikoisemmilla tuotteilla, vessapaperirulla on silputtu lattialle. Jäähykammarin ovi käy joinain päivinä tiuhaan mutta minkäs teet jos lapsi ei usko kieltoja?
Oikeastaan olen aika iloinen saadessani delegoida lapsen hoitopaikkaan puoleksi vuodeksi ja lähtiessäni itse aikuisten maailmaan. Vähän karultahan tuo kuulostaa, mutta totta se vain nyt sattuu olemaan. Olen kyllä varautunut siihen, että iltaisin saadaan isäihmisen kanssa kiukuttelua päivän vieraskoreilun jälkeen, mutta sitten ei puhuta kuitenkaan koko päivän mittaisesta ajasta. Ja kiukuttelua jaksaa varmaan paremmin itsekkin, kun sille ei altistu jatkuvasti.
Älkää huoliko, on meillä mukavaakin vaikka tämä teksti painottui enemmän tuonne äkkäilypuolelle. Tämä kuulostaa myös vähän sille, että V ei saa tehdä mitään - viihdykettä ja tointa on kyllä tarjolla ja monta aikuisten juttua on mihin tyttö pääsee mukaan, välillä pitää vain koitella mikä on vanhempien mielestä tuhmaa tai tarpeetonta ja mikä ei.
Onneksi tämä vaihe ei kestä varmaan kuin siihen asti, että tyttö muuttaa pois kotoa?
 |
| Vinkula. |
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Motivaatiopläjäys!
Kun masentaa ja tuntuu sille ettei paino ole laskenut yhtään. Kun tuntuu sille, että peilit ja puntarit pitävät pilkkanaan. Kun tunnet olevasi lihavampi kuin koskaan.
Käy kuvavarastollasi, ota pahimmasta päästä oleva kuva, lavasta vastaava tilanne ja paa filmaten.
Luoja paratkoon, mihin uuden motivaation ryöpytykseen sitä pääseekään!
Huomioksi teille, en näytä aina vuorenpeikolta.. Ehkä.
Käy kuvavarastollasi, ota pahimmasta päästä oleva kuva, lavasta vastaava tilanne ja paa filmaten.
Luoja paratkoon, mihin uuden motivaation ryöpytykseen sitä pääseekään!
 |
| 090512 |
 |
| 171112 |
 |
| 200313 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)