Salilla.

Siellä se oli paremmalla salilla. Salikärpänen nääs. Innoistuin! Huippua!

Aloittelijan hommiksihan tuo meni ja testailuksi, mutta ompahan nyt edes aloitettu. Inspiraatio kuitenkin iski, kun oli kunnon laitteet, niitä oli tarpeeksi, väkeä oli vähän ja kukaan treenaajista ei ollut tuttu. Paikallisen uimahallin salilla tökkäsi aika pahasti vanhat laitteet, salin pieni koko ja tunkkaisuus, tutut naamat joilla ilmiselvästi näkyi olevan jotain supisemista (ja tämä ei ihan oikeastikkaan ollut kuviteltua). Ehkäpä sinnekkin osaa mennä sitten, kun ensin käy tuolla vieraan vallan vesillä totuttelemassa koko saliajatukseen.

Lämmittelyksi tein 10 minuuttia crossarilla, sitten reippaat puoli tuntia muilla laitteilla keskimäärin 2x15 sarjoja, lopuksi 10 minuuttia juoksumatolla kävelyä ja 5 minuuttia soutulaitteella nykimistä. Treenin jälkeen olin ihan rento ja lihakset tutisivat, kotona en jaksanu edes taaperoa kunnolla nostaa. Arvelinkin, että lihakset olisivat olleet aamulla aika kipeät, mutta ei. Selkä on jäykkä, rintalihakset kevyesti kipeät, kädet vähän voimattomat. Mitä? Eikös salin jälkään paikkojen pitäisi olla kipeänä? Olenko tehnyt taas jotain väärin ja liian kevyillä painoilla tai liian lyhyillä/vähillä sarjoilla?  Vai onko minulla vääristynyt mielikuva siitä lihasten kipeyden tarpeesta, tuleeko ne kipeäksi vain jos lihaskunto on ihan kökkö? Tuhat kysymystä!

No kuitenkin, lihasten kivuttomuuden innoittamana rempaisin sitten tänä aamuna varuiksi kolme varttia crossarilla. Treenin piti olla palauttava kevyt hönkäys, mutta menikin kunnon veivaamiseksi - tuskin haitannee. Pitäähän sitä jotain tehdäkkin jos tulosta haluaa.

Tuo aiemmin mainitsemani "tutut ihmiset salilla"-asia on sentään nykyään rajoittunut niihin tuttuihin ihmisiin, aiemmin puhuttiin ylipäätään "muut ihmiset salilla"-tilanteesta. Jossain välissä oli siinä ja hilkulla sainko itseäni lenkille jos joku olisi vaikka nähnyt. Ihan hullua. Lenkkeily luistaa nykyään vaikka keskustan alueella ja olen jopa avannut kammarin oven silloin kun crossailen; ennenhän mieheni ei saanut missään nimessä nähdä minua jumpalla. Kotijumppaa en tekisi vieläkään ukkokullan nähden, mutta en sitä kyllä harrasta muutenkaan. Liikkujan ihmiskammon paras poistokeino on siis mitä ilmeisimmin siedätyshoito, jos sitä saisi vielä shokkimallina niin parantuminen olisi varmaan taattua.