Uhmis vai tuhmis?

Rajoja ja rakkautta, pitkää pinnaa ja tietoisuutta omasta asemastani aikuisena. Niitä tarvittaisiin uhmaikäisen kanssa eläessä. Joka päivä paukutetaan päitä yhteen, enkä voi valehtelematta väittää aina jaksavani pitää kiinni rajoista tai olla taantumatta äksyilemään lapsen kanssa. Tyttöön on näköjään livahtanut sama itsepäisyysgeeni, jonka löydän itsestäni. Tulta ja tappuraa, jo toisessa polvessa. Onneksi temperamentin valoisassakin puolessa näen itseni - tunne kuin tunne, niin voimalla tulee. Viime aikoina on punnittu molempien naisten sitkeyttä ihan olan takaa. Odotan jo innolla tytön kasvavan, että voidaan ratkoa asiat sitten vaikka kättä vääntämällä.

On joitakin arkipäivän tilanteita, jotka eivät meinaa sujua sitten mitenkään mallikkaasti - nämä on varmaan ne perusjutut, missä uhmisten kanssa väännetään. Uloslähtö, syöminen ja äidin omat toimet aiheuttavat yleensä kiistatilanteita vaikka ne miten koittaisi hoitaa nätisti ja rutiiniaikataululla. Ulos halutaan muttei pueta, nälkäkin on muttei mikään kelpaa. Minä en saisi tehdä ruokaa tai pestä pyykkiä tai tehdä mitään muutakaan. Jos päiväunet menee kiukutteluksi, niin koko loppupäivä menee kiukutteluksi. Lyömistä koitetaan vähän väliä ja samoja typeryyksiä yritetään aina vain uudestaan. Vessanpöntöstä löytyy milloin mitäkin, kukkamullat ovat pitkin pöytää ja tussit on kiivetty hakemaan jostain mihin ei pitäisi edes kaiken järjen mukaan päästä, pyykkikone on täytetty mitä erikoisemmilla tuotteilla, vessapaperirulla on silputtu lattialle. Jäähykammarin ovi käy joinain päivinä tiuhaan mutta minkäs teet jos lapsi ei usko kieltoja?

Oikeastaan olen aika iloinen saadessani delegoida lapsen hoitopaikkaan puoleksi vuodeksi ja lähtiessäni itse aikuisten maailmaan. Vähän karultahan tuo kuulostaa, mutta totta se vain nyt sattuu olemaan. Olen kyllä varautunut siihen, että iltaisin saadaan isäihmisen kanssa kiukuttelua päivän vieraskoreilun jälkeen, mutta sitten ei puhuta kuitenkaan koko päivän mittaisesta ajasta. Ja kiukuttelua jaksaa varmaan paremmin itsekkin, kun sille ei altistu jatkuvasti.

Älkää huoliko, on meillä mukavaakin vaikka tämä teksti painottui enemmän tuonne äkkäilypuolelle. Tämä kuulostaa myös vähän sille, että V ei saa tehdä mitään - viihdykettä ja tointa on kyllä tarjolla ja monta aikuisten juttua on mihin tyttö pääsee mukaan, välillä pitää vain koitella mikä on vanhempien mielestä tuhmaa tai tarpeetonta ja mikä ei.

Onneksi tämä vaihe ei kestä varmaan kuin siihen asti, että tyttö muuttaa pois kotoa?

Vinkula.