Viikonloppu meni vähän liiankin rentoutuneissa tunnelmissa. Pieni irtiotto arjesta on tietysti ihan paikallaan välillä ja ompahan nyt tullut taas oltua sosiaalisissa ympyröissä ainakin kylliksi vähälle aikaa. Vanhaksi vain olen tainnut tulla, kun vieläkin väsyttää. Itseaiheutettua, ei passaa valittaa - vaimitensemeni?
Tästähän sitä projektia voi taas jatkaa uudella vimmalla. Vaakaa en uskalla lähestyä vielä pariin päivään sattuneesta syystä, voi tulla itku. Runsaasti vettä ja sopivasti reippaita lenkkejä tai pitkänpitkiä rauhallisia kävelyitä niin pääsee taas laihduttamisen syrjään kiinni.
Mistähän johtuu, että toisen kroppa kerää niin paljon herkemmin ja enemmän nestettä kuin toisen? Minulla tuo viinanjuonti tai runsas erityisen suolaisen tai makean syönti aiheuttaa kilojen turvotuksen. Melko ahdistavaa. Siis yhdestä illasta jona saat nauttia tavoitepillifarkuistasi saatkin sitten toipua kaksi viikkoa ennen kuin farkut taas sopivat jalkaan. Myös puolukkapäivien lähestyminen kerää kroppaan helposti 2-3 kiloa ihan silkkaa nestettä. Epäkivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti